maanantai 28. helmikuuta 2022

Näin saat lihansyöjän syömään kasvisruokaa

 





Tosi simppeliä kasvisruokaa: pastasalaatti

Jos yrittää saada vastahakoista sekasyöjää syömään kasvisruokaa, on helpointa tehdä liharuuasta kasvisversio. Ongelma on tällöin se, ettei se enää maistu samalta. Ratkaisu on se, että silloin kasvisversion pitää maistua paremmalta.

Muutin pastasalaatin kinkkusuikaleet Muu-vegesuikaleiksi, ja poikani kysyi, onko salaatissa poroa. Hmm, ei ihan. Melkein.

Pastasalaatti on nopea ja helppo. Pilkotaan ja sekoitetaan.

Pastasalaatti

Keitä 250g pastaa ja huuhtele kylmällä vedellä. (=Puoli pussillista)

Paloittele paprika ja pari omenaa. Lisää pussillinen (150g) Muu vegesuikaleita (Meeat) ja pastat.

Kaada sekaan kastike: Friendly Viking's Sour oat (vastaa kermaviiliä) + suolaa, mustapippuria, chiliä ja paprikajauhetta.

Lisää lopuksi parsakaalia, niin salaattiin tulee vähän väriäkin.


lauantai 26. helmikuuta 2022

Olen oikeassa





Minun tapani elää sopii minulle, mutta en oleta sen sopivan kaikille.

Törmään jatkuvasti ajatuksiin, somepäivityksiin ja kommentteihin, joiden mukaan kaikkien pitäisi tehdä asiaa x ja ajatella tavalla y. Tai koska juuri minä ajattelen näin, niin muidenkin pitäisi, sillä minun tapani on oikea.

Ei kuulkaa ole näin.

Sitä voi kuvitella olevansa niin viisas, että muiden pitäisi seurata perässä.

Minä en ainakaan kuvittele, että kaikille muille sopii minun elämäni. En haluaisi, että joku matkisi minun elämääni, vaan että jokainen löytäisi oman tapansa olla ja ne asiat, mitkä tekevät onnelliseksi.


 

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Hyvinvointia tuoksuilla

 Yhteistyö Kuura essentials







Tiesitkö, että tuoksut jättävät aivoihimme vahvemman muistijäljen, kuin näköa tai kuuloaistimus? Jonkin tuoksun haistaminen voi tuoda mieleemme hyvin vahvoja muistikuvia. Tuoksut voivat myös vähentää kivun kokemista ja vaikuttaa ruokahaluun, uneen ja mielialaan. 

Koska meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja muistomme, eri tuoksut voivat vaikuttaa meihin eri tavoin. Jotkut ovat herkkiä hajusteille, ja saavat voimakkaista tuoksuista päänsärkyä ja pahoinvointia. Usein eteerisiä tuoksuja kestetään paljon synteettisiä tuoksuja paremmin.

(Eräs työkaverini esimerkiksi sanoi, että saa tavallisesti hajuvesistä päänsärkyä, mutta minun hajuvedestäni ei. Minun hajuveteni oli luonnonkosmetiikkaa.)

Eteerisistä öljyistä voit lukea enemmän täältä: Mitä eteeriset öljyt ovat? 

Ja tietoa turvallisesta käytöstä seuraavasta linkistä: Eteeristen öljyjen turvallinen käyttö

Me laitamme usein illalla jotain rentouttavaa ja rauhoittavaa eteeristä öljyä tuoksulyhtyyn, josta tuoksu leviää. Kynttilää ei tarvitse polttaa kuin hetki, kun makuuhuone tuoksuu ihanalle. Avoimesta ovesta ilma vaihtuu nopeasti, jolloin nukkumaanmenohetki on ihana, mutta ilmaan ei jää pitkäksi aikaa mitään ylimääräistä. 

Nautin valtavasti tälläisista pienistä jutuista, joilla arjesta saa ihanaa. 

Kuura Essentialsin tuotteet ovat kasvipohjaisia ja luonnollisia. Niissä ei ole käytetty uhanalaisia kasvilajeja, ja pakkauset on tehty mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Arvostan tällaisia valintoja! Vaikka ne voivat tuntua pieniltä (esimerkiksi painetun myyntimateriaalin valmistaminen kierrätysmateriaaleista), isossa mittakaavassa niillä voi olla vaikutusta. Ja periaate, sillä erityisesti on merkitystä! Juuri niitä tekoja, mitä yrityksiltä toivookin. 

Kuura Essentialsin valikoimassa on käyttövalmiita öljyseoksia. Outdoor No 1 ja No 2 torjuvat erilaisia hyönteisiä, Just chillin' on rauhoittava iltatuoksu ja Rise & shine virkistää. Käyttövalmis Roll-on on helppo ottaa mukaan. 

Onko sinulla kokemuksia eteerisistä öljyistä? Mikä on lempituoksusi?






maanantai 21. helmikuuta 2022

Vegaanin keittiössä







 Elina Innanen: Vegaanin keittiössä 

Parempaa arkiruokaa kasviksista


Kustantaja Readme


Vegaanin keittiössä on yli neljäsataa sivuinen kasvisruokajärkäle. Se on uudistettu painos, ja se sisältää uusia reseptejä sekä Vegaanin aamupalakirjan. Ohjeet eivät siis lopu hetkessä kesken! 

Rakastan keittokirjoja, joissa on kauniit kuvat. Ja jos sisällössä on muutakin kuin ruokaohjeita, kirja on vielä parempi. Tämä on juuri sellainen. 

Ohjeet on jaettu eri kategorioihin. Kirjasta löytyy niin salaatit, keitot, leivät, pääruuat, dipit, leivonnaiset, juomat kuin puurotkin, sekä tietysti jälkiruuat. Mukava yksityiskohta on ohjeet yrttien kasvattamiseen ja idättämiseen! 

Vinkkejä löytyy muihinkin kasvisruoka-asioihin, kuten kasvimaidon valitsemiseen. Kirjassa myös selitetään, mitä erilaiset kasvisruokailuun liittyvät raaka-aineet ovat ja mihin niitä käytetään. Kirja on sopivan simppeli sellaiselle, joka ei kasvisruuasta niin paljoa tiedä. 

Heti alussa Innanen kumoaa harhaluulon vegaaniruuan kalleudesta. Vegaaniruuan perusainekset, kuten palkokasvit, täysjyvätuotteet ja sesonkikasvikset ovat edullisia. Kirjasta löytyy myös vinkkejä siihen, kuinka ruokakassi pysyy edullisena. 



sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Ihanaa arkea




Helppo tapa lisätä ihania arkihetkiä on syödä välillä vähän parempi aamupala ihan tavallisena aamuna.

Minä syön aina puuroa, se on ihanaa enkä kovin helposti luovu siitä. Välillä haluan silti croissantin ja vasta puristettua appelsiinimehua. (Oi mä rakastan sitä kauppojen puristettua appelsiinimehua!)

Appelsiinit, greippi, veriappelsiinit ja muut vastaavat on muuten kivempi syödä näin puoliksi halkaistuina, lusikalla. Välttää kokonaan ne inhottavat kalvot. Vitsi niiden erotteluun menee muuten aikaa.

Ei kakutkaan kuulu pelkästään juhlapäiviin. Ihan hyvin kakku kuuluu mihin tahansa päivään. Ei kakkuun tarvita syytä.

Onpa oman arkesi ilahduttaja mikä vain, muista lisätä sitä ja antaa sille aikaa.

(Olisi niin kivaa, kun se ilahduttaja olisi hiihtolenkki, mutta ei -se on kakku.)

Ja jos et jo ole vaihtanut huuhteluainetta etikkaan, nyt kannattaa kokeilla!

Itse käytän ihan tavallista väkiviinaetikkaa ilman tuoksua. Se haihtuisi kuitenkin, kuten etikan hajukin haihtuu pyykin kuivuessa.

Etikka pehmentää pyykit huuhteluaineen tapaan. Lisäksi se kirkastaa värejä ja poistaa sähköisyyttä vaatteista. Se neutraloi myös hajuja. Etikka puhdistaa myös pyykkikonetta, eikä siitä jää jäämiä veteen. Kaiken kaikkiaan loistava aine!

Kuivausrumpuun heitän pyykkien sekaan myös huovitetusta villasta tehtyjä pyykinkuivauspalloja. Niiden käyttö lyhentää kuivausaikaa. Tämä säästää niin vaatetta kuin sähköä.

Oliko tää sulle jo tuttu juttu? 



 

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Ihana keitto kikherneistä ja paahdetusta paprikasta




Lupasin laittaa helppoja kasvisruokia aloittelijoille. Haluan jakaa tän, koska mulle kikherneet oli niin iloinen yllätys. (Ja toiseksi, tää on niin hyvää!)

Taustaksi kerrottakoon, että mä inhosin kaikkia herneitä, papuja ja kypsennettyjä kasviksia ennen. Kikherneet sitten yllätti mut, ne on mun suosikkeja nykyisin! Ne myös tekee tästä keitosta täyttävän, ja niissä on proteiiniakin (monet luulee, ettei kasvisruuasta saisi sitä tarpeeksi, mutta kyllä vaan saa.)

Tässä siis helppo ja hyvä ohje. Mun suosikki kasvissosekeitoista! Kaverina on uunifetaa, koska se valmistuu samalla, kun paprikat paahtuu. Ilman sitäkin tää on ihana keitto!

(Ps. Jos sulla ei ole juustokuminaa, jätä se vaan pois. Näin mökin teen, en osta mausteita yhden ruuan takia.)



Tomaatti-paprikakeitto / 4 annosta

Halkaise 2 paprikaa ja laita ne kuoripuoli ylöspäin pellille. Paista 250C kunnes kuori on mustunut. Vedä kuori irti.

Huuhtele tölkillinen kikherneitä.

Paloittele 2 punasipulia + 4 valkosipulin kynttä. Kuumenna sipuleita hetki kattilan pohjalla tilkassa öljyä.

Lisää kikherneet ja paprikat + 1tl juustokuminaa + 400g tomaattimurskaa + 6dl vettä + kasvisliemikuutio.

Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Soseuta. Lisää suolaa ja mustapippuria.




Uunifeta

Laita feta astiaan. Pilko päälle tomaattia, lorauta pikkuisen oliiviöljyä ja ripottele oreganoa.

Paista sen aikaa, että feta alkaa ruskistua, noin 10 minuuttia.
 

torstai 10. helmikuuta 2022

Siivouspäivä






Onko teillä siivouspäivä?

Meillä siivotaan periaatteessa silloin, kun on sotkuista. Tosin, koska sietokykyni sotkulle venyy vuosi vuodelta, olen päätynyt siivouspäivään.

Se on torstaisin. (Tällä viikolla siivosin jo keskiviikkona, koska luulin että on torstai.)

Meillä on myös sääntö, että keittiön pitää olla illalla siisti, että aamulla on kivempi mennä aamupalalle. Kukaan ei noudata tätä sääntöä. 

Periaatteessa rutiinit ja säännöt helpottavat siivousta ja sitä, että koti pysyy järjestyksessä ja siistinä. Vaikeampaa on noudattaa niitä - ja saada muutkin noudattamaan.


 

perjantai 4. helmikuuta 2022

Vastuullisia valintoja






Olen jakanut instagramin puolella pieniä vastuullsiia valintoja, joita meidän kaikkien on tosi helppo tehdä. Sellaisia, joiden tekemiseen ei mene paljoa aikaa eikä rahaa. Tässä yksi, käy kurkkaa muita Rakastu arkeen

Yksi mun elämää helpottava asia on ruokalistasuunnittelu.

Meillä on lista ruuista, joista pidämme. Sen pohjalta valitsemme viikoksi ruuat, ja käymme kaupassa.

Kun käy kaupassa harvemmin, ei tule ostettua niin paljoa turhaa, eikä ruokaa pääse pilaantumaan. Ruokalista on siis myös vastuullinen valinta!

Joka viikko on ainakin 1 kasvisruoka kaikille. Punaista lihaa saa vain kerran viikossa (se on myös epäterveellistä paljon käytettynä). Kun ruuat miettii etukäteen, on helpompi tehdä hyviä valintoja niin ekologisista, eettisistä kuin terveydellisistä syistä.

Vielä kun löytyisi enemmän sellaisia ruokia, mitä koko perhe haluaisi syödä, ja voisi vähentää ruuan laittamiseen käytettävää aikaa!









 

tiistai 1. helmikuuta 2022

Lyhyet päivät








Aika kuluu niin nopeasti. Sanonnan mukaan päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Ei ole. Myös päivät ovat lyhyitä. 

Tammikuu meni kotia järjestellessä. Sama homma jatkuu vielä helmikuussakin. Järjestelyjutuista(kin) enemmän instagramin puolella (Löydät minut helposti, Rakastu_arkeen). Siellä on myös ajatuksia ihanasta arjesta, ja nyt uutena juttuna kasvisruokaa aloittelijoille - sarja! (Ei ollut mun idea, mutta niin hyvä, että tietysti toteutan, kun pyydettiin!)

Onneksi alkaa jo helmikuu, niin talvi on aavistuksen verran jo vähempänä. En yhtään nauti lumesta ja pakkasista, vaikka myönnän, että onhan tuolla ulkona kaunista. 

Nautin edelleen enemmän hitaista aamupaloista. Onneksi ne vielä onnistuu, kun pötkylä ei vielä liiku. Ja koska aika kuluu niin nopeasti, niin kohta aamupalatkin taitavat olla kaikkea muuta kuin hitaita.