maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kaupunkijuliste








Juliste saatu / Kaupunkijuliste

En saa linkkien klikkaamisesta tuloja


Pala kerrallaan koti muuttuu enemmän kodikkaaksi. Vaikka talo olikin ostohetkellä ilahduttavan kivannäköinen, ei se tietenkään valmis ollut. Edellisen kodin kaikki tavarat eivät ole löytäneet paikkaansa täällä uudessa kodissa, ja jotain puuttuukin. Ja jotkut huoneet kaipaavat ihan remonttiakin. 

Olohuone on se huone, jolle pitäisi tehdä jotain ja mielellään nyt ja pian. Tapetti on varmaan 90-luvulta, ja tosi huonossa kunnossa. Tämä asia on jo ainakin suunnitteluvaiheessa. Ja sehän tarkoittaa, että huoneeseen voi hankkia seinille tauluja ja sohvalle uusia tyynyjä. 

Kaupunkijulisteella voi näyttää rakkautensa kotipaikkakunnalle tai niinkuin minä, haaveelle. Valitsin julisteeseen Rooman, sillä se on sellainen haavekaupunki, jossa haluaisin käydä. Se edustaa myös sitä, että ihan jo haaveilu on kivaa. Kunhan saan julisteen seinälle saakka (ensin pitää laittaa ne tapetit), kuva muistuttaa minua haaveilun tärkeydestä. 

Mistä tahansa Suomen kaupungista, kylästä tai kunnasta on mahdollista saada juliste, ja lisäksi valikoimassa on monta kaupunkia ulkomailtakin. Jos sisustukseen sopii paremmin mustapohjainen kuva, sekin onnistuu. 

Ja nyt, Arvonta! Päättynyt

Seuraamalla instagramissa tilejä Kaupunkijuliste ja Rakastuarkeen, voit voittaa itsellesi oman kaupunkijulisteen! Kommentoi instagramiin arvontakuvaan tilille Rakastuarkeen että olet mukana. Julisteen voitti Sampitar. 

Laitan voittajalle viestiä, ja hän saa voittaessaan valita mieleisensä julisteen Kaupunkijulisteen valikoimasta. 


tiistai 19. maaliskuuta 2019

Huolet pois, elämä on helppoa!


Agnes Martin-Lugand: Huolet pois, elämä on helppoa

Ensimmäinen osa: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Kirjan kansi (aivan kuin ensimmäisenkin) antaa olettaa kyseessä olevan romanttisen rakkaustarinan. Näin ei ole, vaan päähenkilö on reilusti tupakoiva Diane, jonka elämä ei ole helppoa. 

Ensinnäkin, hänen pieni tyttärensä ja miehensä ovat kuolleet auto-onnettomuudessa. Toiseksi, hänellä on takanaan myös ero ensimmäisestä mahdollisesta poikaystävästä (irlantilaisesta Edwardista) leskeksi jäämisen jälkeen. 

Diane on palannut pitämään kahvilaansa Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, kun ovesta astuu sisään mies, joka kiinnostuu Dianesta. Kun kaikki alkaa olla kohdallaan, Diane tietenkin törmää Edwardiin. Ja sitten mikään ei ole enää helppoa. 



Marianne Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin

Mariannen elämä on ihan kivaa, mutta jotain puuttuu. Onnellisuutta ehkä. Ja olisihan se hienoa olla rikas, hoikka ja naimisissa. Marianne päättää kokeilla kahtatoista self-help-opasta, ja elää niiden mukaan, jotta elämä ei olisi pelkkää bilettämistä vaill atulevaisuuden suunnitelmia. 

Jos vain odotamme sitä päivää, jolloin olemme tarpeeksi rohkeita, emme saa mitään aikaiseksi. 

Kirjassa koetaan elämänmuutoksia, osa on hyviä ja osa ei. Marianne saa lisää rohkeutta ja kokemuksia. Ajatus on mielenkiintoinen, välillä tekee mieli hankkia itsellekin kaksitoista elämäntaito-opasta. Jotkut jutut selvästi toimivat. 

Teemme muutoksia joko siksi, että kärsimme niin paljon, ettei muitakaan vaihtoehtoja ole, tai siksi, ettemme malta jäädä paikoillemme, koska mahdolliset palkkiot ovat niin houkuttelevia. 

On helpompaa kärsiä vanhassa, kuin loikata tuntemattomaan ja riskeerata tuttu uhri-identiteetti. Tästä syystä emme muuta itseämme. 

Self-help ei o aina ole hyväksi. Se voi saada haluamaan liikoja, ja jos odotukset ovat liian korkealla (onnellisen elämän sijasta haluaakin ihmeellisen elämän), pettyy varmasti. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan. 


Paavo Hamunen & Tuomo Pirttimaa: Vienan sydän 

Kirja Vienan Karjalasta, eli aivan toisesta maailmasta, ihan Suomen rajalta. Kauniita kuvia, joissa vanha ja uusi maailma kohtaavat. Tarinoita ja elämää. 

Suosittelen Vienan Karjalaa myös matkakohteeksi. Sinne ei tarvitse lentää lentokoneelle (ekologista), ja siellä pärjäät suomen kielellä. 

Matkapostauksiani juuri täältä löydät seuraavista linkeistä: 

Tarunhohtoinen Vienan Karjala

Kalevala 

Vuokkiniemi

+ 1 kirja lapsille




Anne Rooney & Putri Febriana: Matikka 30 sekunnissa

Tällaiset tietokirjat, jotka ovat aikuistenkin mielestä mielenkiintoisia, ovat ihan parhaita. 

Matematiikkaa on kaikkialla, ja sitä tarvitaan useampaan asiaan, mitä tulee ajatelleeksi. Matikka 30 sekunnissa on täynnä mielenkiintoisia aiheita, joista voit lukea joko kolmen sekunnin tiivistelmän tai parin minuutin selotuksen. Tämä kirja sopii kouluihinkin! 


Muista myös

Elämä vie ja sinä vikiset


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

On ihanaa olla tekemättä mitään





 

 


 
 


On ihanaa olla tekemättä mitään. Sellainen sunnuntai, ettei ole suunnitelmia, on juuri hyvä. Minulle riittää sunnuntaisuunnitelmaksi se, että voin tehdä mitä haluan tai olla tekemättä mitään. 

Tänään päätin olla tekemättä mitään. 

Ja lopulta, olen juonut kahteen otteeseen teetä hyvän kirjan kanssa, pinonnut halkoja, leiponut ja laittanut ruokaa ja käynyt ensimmäistä kertaa juoksulenkillä tälle vuotta. Jos olisin suunnitellut nämä kaikki tälle päivälle, ei sunnuntai olisi ollut ollenkaan näin levollinen ja rentouttava. 

Välillä, kun on sellaisia päiviä (tai viikkoja), ettei tällaista rentoutta pysty saavuttamaan, pysähdyn aina hetkeksi. Haluan, että edes yksi huone on järjestyksessä, vaikka olisi kuinka kiire. Tähän levolliseen huoneeseen voin mennä hetkeksi kaiken kiireen keskellä. 

Kun huoneessa ei ole mitään keskeneräistä tehtävää (siivottavaa, järjestettävää, vietävää, tuotavaa, laskosteltavaa tai muutakaan stressaavaa), aivot voivat hetken hengähtää. Oviverhon takana voi olla kiukiuttelevia lapsia, pyykkikasoja, imuri ja repullinen työhommia, mutta juuri siinä hetkessä aurinko paistaa sisään ikkunasta ja tavarat ovat oikeilla paikoillaan. 

Tällaisia hengähdyshetkiä kaipaan päivittäin, minun mieleni ei pidä kiireestä eikä kaaoksesta. Siispä ainakin yksi huone on aina järjestyksessä. 




torstai 14. maaliskuuta 2019

Elämä vie ja sinä vikiset



Sarah Knight: Elämä vie ja sinä vikiset (Pitäisikö asialle tehdä jotain)

Sama kirjailija on kirjoittanut kirjan Viis veisaamisen elämänmullistava taika. (Klikkaa linkistä lukemaan siitä lisää.) 

Siis, ryhdistäydy. Mieti, mikä on ongelma, ja muuta se tavoitteeksi. Paloittele tavoite pienempiin osiin. Aloita hankkimalla kalenteri, ja kirjoita to do - listoja. Lue itse tarkemmin!



Tarja Leinonen: Koti koivun alla

Lue tämä! Seija on vielä alaikäinen, mutta odottaa lasta. Kainuun maaseudulla lestadiolaisperheen uskosta luopuneen tyttären elämä voi olla ahdasta. Eikä lapsen isää tunnu jälkikasvu kiinnostavan. Seijan isää taas ei kiinnosta edes oma tytär. 

Isossa perheessä leivotaan paljon pullaa ja sämpylöitä, asuntoautossa voi kuunnella musiikkia hiljaisella. Tarina on lämmin ja rakkautta löytyy, vaikka aihe kovin kipeä onkin. 

Mielenkiintoista on myös se, että kirjailija itse on tullut raskaaksi 17-vuotiaana, ja hänellä on taustalla uskosta eroaminen, kuten Seijallakin. 

+ 1 kirja nuorille



Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Chic-lit- kirja nuorille. Sofia, 14v, aloittaa päiväkirjan. Sinne hän kirjoittaa siitä, millaista on olla kahdeksasluokkalainen. Miltä tuntuu, kun ihastus ei seuraakaan instagramissa takaisin tai miltä tuntuu, kun äiti on nolo ja tunkee koulubileisiin. Ei liian epäuskottava, mutta toisaalta, mistäs minä tiedän millaista nykyajan kasiluokkalaisten tyttöjen elämä on. 

Muista myös: 

Helmikuun kirjavinkit

Aloitan huomenna - Juoksukirja nautiskelijoille

Asioita jotka tekevät kodin

Muita ihania

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Bataatti-tomaattikeitto


Bataatti-tomaattikeitto

Kuori ja pilko 

iso bataatti (n. 500g) 
4 valkosipulinkynttä
1 chili
2 rlk tuoretta inkivääriä

Laita ylläolevat kattilaan ja keitä noin 20 minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Lisää suolaa ja mustapippuria. 

Sekoita joukkoon 400g tomaattimurskaa, kiehauta. Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. 

Tarjoile siementen ja tuoreiden yrttien kanssa. 


keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Inari ja Suomussalmi










Tässä postauksessa kirjoitan kahdesta ihan eri asiasta. 

Ensimmäinen sana otsikossa on luonnonkosmetiikan kosteusvoide Inari (tuote saatu INARI Arctic cosmetics), joka on ollut minulla nyt käytössä jonkin aikaa. En voisi olla tyytyväisempi! 

Tämä Midsummer Magic Moisture Boost ravitsee ja kosteuttaa. Luomumanteliöljy pehmentää ihoa ja kevyt voide ei sisällä synteettisiä ainesosia. Hyaluriinihappo täyttää juonteita, joten iho näyttää nuoremmalta. Tuote sopii erinomaisesti normaalille iholleni, joka saattaa kuitenkin olla pintakuiva. 

Kaikki Inarin tuotteet ovat vegaanisia. Inari on halunnut luoda korkealaatuisen ja tehokkaan ihonhoitosarjan, ja on siinä onnistunut. 

Voide on todella ravitseva, mutta kuitenkin kevyt. Tuotteiden raaka-aineina on käytetty esimerkiksi ruusujuurta, puolukkaa, lakkaa ja muita pohjoisen kasveja. 


Ja sitten toiseen otsikon paikkaan, Suomussalmeen. (Olen sieltä kotoisin.) Sieltä muutettuanikin asuin niin kaukana kaikesta, ettei minnekään tullut lähdettyä. Syksyllä muutimme tänne etelämmäs, mutta eipä ole tullut oikein lähdettyä nytkään, vaikka enää ei niin pitkä matka joka paikkaan enää ole. No ei talvella niin kivaa uusissa paikoissa olekaan kaydä, on lunta ja kylmää ja muutenkin hankalaa. 

Mutta nyt kun alkaa olla jo ainakin ihan vähän kevät, tekee taas ihan eri tavalla mieli mennä jonnekin. Ja sitä varten tulostin listan Suomen paikkakunnista. Nyt rupean keräilemään paikkoja tähän listaan, ja toivon, että vuoden lopussa listalta on raksittu monta paikkaa.

Aloitin helposta, Suomussalmesta. Olen sieltä kotoisin, ja siellä tuli taas nyt siis käytyä. Tämä ei siis ollut uusi paikka, mutta sain yhden rastin jo laitettua. Käy kurkkaamassa lisää seuraavasta linkistä: 



Suomussalmella on muuten tosi hyvä ja edullinen kylpylä, jos ajatte ohi, 
kannattaa pysähtyä!



maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kaunis koti tekee onnelliseksi








Minulle yksi onnellisuuteen vahvasti vaikuttava asia on koti. Kodin pitää olla viihtyisä, jotta voin hyvin. Ruma koti saa mielialanikin matalaksi. 

Kun etsin uutta kotia, kävin katsomassa monia erilaisia taloja. Yksi oli pelottava. Yksi muistutti liikaa entistä kotia. Yksi oli ihan kiva, mutta siitä puuttui jotain. Muutama oli liian huonossa kunnossa. Muutama ei vain tuntunut kodilta. Yhden piha oli ihana, ja se oli sisältäkin kiva, mutta talo oli ulkoa ruma. 

Voi että oli vaikea löytää koti, joka ei olisi liian kallis, mutta ei olisi liian huonossa kunnossa. Ja joka olisi tarpeeksi kodikas. No, lopulta löytyi tämä, jossa nämä asiat yhdistyivät tarpeeksi. 

Täydellinen ei tämäkään koti ole. Eikä tarvitse ollakaan. Riittää, kun on tarpeeksi kaikkea kodikasta ja kaunista. Kotona pitää kuitenkin viihtyä, vaikkei kaikki ole täydellistä. 

En ole remontoinut tänne vielä mitään. Tähän saakka olen pärjännyt kukkakimppujen voimin. Nyt minun kuitenkin tekisi mieli saada olohuoneen seiniin jotain väriä, ja ovathan nämä vanhat tapetit aivan hirveässä kunnossa.