lauantai 27. tammikuuta 2018

Tammikuun luetut (kirjavinkkejä)




Tarkempi esittely aukeaa keltaisesta linkistä. Lyhyesti: Järjestä kotisi ennen kuolemaasi, ettei perillistesi tarvitse tehdä sitä. 




Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko

Tästä teen oman postauksen helmikuun alussa. Lyhyesti: Ohjeet siihen, miten saavutat niin hyvän taloudellisen aseman, että viikossa riittää neljän tunnin työskentely. 




Katie Kirby: Kuppi nurin

Kirja epätäydellisille vanhemmille. Tästä on oma postauksensa, lue se seuraavasta: Kirja epätäydellisille vanhemmille. 


Karoliina Sallinen: Tee se itse vauva

Kevyttä luettavaa väsyneisiin hetkiin. Kolmekymppisen parin vauvan tekoa, odotusta ja lopulta syntymä. 



Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla 

Toinen helppolukuinen kirja, mutta tämä oli hyvä. Venla ostaa vanhan koulun, muuttaa sinne lapsineen ja perustaa majatalon. Ihana tunnelma saa minutkin haaveilemaan majatalosta (koitan muistuttaa itselleni, etten halua työskennellä kesäisin, joten ei onnistu).

Venla perustaa myös blogin, tästä kohdasta miinuspisteitä. Tietenkään kirja ei ole totta, mutta ei bloggaus ihan niinkään helppoa ole, että parilla kuvalla ja muutamalla rivillä liibalaabaa yhteistöitä alkaisi sataa ikkunoista ja ovista. 

Viihdyttävä kuitenkin. Jatko-osia luvassa, aion lukea. 



Bandi: Syytös

Novellej Pohjois-Koreasta. Vaikka kirja on ainutlaatuinen (kirjoittaja asuu yhä Pohjois-Koreassa - kirja onkin kirjoitettu salanimellä), olin pettynyt. Olen lukenut monta mielenkiintoisempaakin kirjaa aiheesta. 

Kirjassa kritisoidaan Pohjois-Koreaa, joten rohkeasta kirjasta on kyse. Tarinat ajoittuvat 80-luvun lopusta 90-luvun puoliväliin. 




Päivi & Santeri Kannisto: Superrikkaat ja rutiköyhät - reppureissuulla eriarvoistuvassa maailmassa

Odotin tältä kirjalta paljon, ja petyin. Entiset it-miljönäärit kietävät maailmaa. Takakannen mukaan he viettävät ryysykerjäläisten nomadielämää. Itse en vakuuttunut, mistään ei nimittäin selviä, ovatko he miljonäärejä edelleen. Mikäli ovat, kaikki moralisointi heidän taholtaan on perusteetonta. On helppo huudella tili täynnä rahaa. 

Toisekseen, kirja oli tylsä. Odotin huikeita tarinoita nimenomaan rutiköyhien ihmisten elämästä, mutta ääneen pääsivätkin lähinnä rikkaat ja tylsät ihmiset. 


Luulisi maailmaa kiertäneiden ihmisten löytäneen mielenkiintoisempiakin tarinoita kerrottavakseen. 


*

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kuppi nurin - Kirja epätäydellisille vanhemmille



Sanonta "hyvään pyrin, priimaa tuli" ei aina toteudu vanhemmuudessa. Mutta ei se mitään. 

Katie Kirbyn Kuppi nurin - kirja epätäydellisille vanhemmille jakaa näitä vanhemmuuden huonompiakin hetkiä ja muita lapsiperhearjen kokemuksia hauskalla ja humoristisella tavalla. 

Kirja on oivaa vertaistukea, se antaa luvan olla väsynyt ja kiireinen. Se lohduttaa, että olemme yhdessä samojen ongelmien kanssa. 

Kirjassa on myös kiva kuvitus. Tämä on sopivaa luettavaa väsyneisiin iltoihin. Älä lue, jos et pidä huonosta huumorista tai kiroilu on sinulle liikaa. Minua nauratti välillä ääneen, niin oivaltavia juttuja tässä oli. 

Ehdottomasti antaisin tämän lahjaksi jollekin, joka on saamassa vauvan. Mielellään ensimmäisen. (Ja tämä taasen kertoo minun kummallisesta huumorintajustani.) 

Kirjan opetus on siis se, että myös epätäydelliset vanhemmat voivat olla hyviä vanhempia. 


Kustantaja Gummerus



maanantai 8. tammikuuta 2018

Kuolinsiivous - kannattaako koti järjestää ennen kuolemaa

Järjestelyjutut ovat nyt muotia. Tämä on hyvä, turha tavara ei ole kenellekään hyväksi. Itse olen rakastanut järjestelyä aina. (Postauksen lopussa linkkejä aiempiin järjestelypostauksiin.)




Uusin ajatus järjestelyn ihmeelliseen maailmaan on Kuolinsiivous. Ruotsalainen Margareta Magnusson järjesti kotinsa, ettei työ jäisi perillisille. Ihan kiva ajatus. Tutkitaanpa sitä tarkemmin. 

Itse kirja on kevyt ja nopea lukaista. Mitään uutta asiaa siinä ei tule esille. Koti kannattaa järjestellä, että siellä olisi helpompi asua ja olla. Ja kun ihminen kuolee, joku sen kodin joutuu tyhjentämään. Kirjailija suositteleekin, että jokainen hoitaisi tämän työn itse, eikä jättäisi sitä muiden vaivaksi. 

Itse en ole koskaan tyhjentänyt kuolinpesää. Olen toki saanut ihanai perintöesineitä kummastakin mummulastani, tosin olen saanut valita itse, mitä otan, ja muut ovat hoitaneet tyhjennyksen. 

Jos talon tyhjennyksellä on kiire, on ymmärrettävää, että liika tavara ahdistaa ja estää niiden helmien löytymisen. Usein kodeissa on suurin osa sellaista, ettei kukaan niitä itselleen perinnöksi halua. Tällaisen romun ja roskan poistaminen etukäteen on fiksua. 

Mutta milloin on oikea aika tehdä kuolinsiivous? Sitä ei kirjassa kerrota. Voi olla, että elän pitkän elämän. Ei siis kannata poistaa tavaroita vielä, kun niistä voi olla vuosiksi iloa. Entäpä, jos kuolenkin huomenna? Kauanko hommaa voi lykätä, jotta on vielä sellaisessa kunnossa, että pystyy kodin järjestämään? 

Kuolinsiivouksessa on riskinsäkin. Jokin esine voisi ilahduttaa jotakuta, mutta siivoaja voi heittääkin sen pois. Ei kaikista esineistä voi kysellä, kuka sen haluaa. 

Oma ratkaisuni on sellainen, että pidän kotini järjestyksessä ja sopivassa, hallittavassa tavaramäärässä. Jos tulen joskus vanhaksi, kyselen perillisiltä, mitä he haluavat, ja teen vaikka listan siitä, mikä on kenellekin sovittu. Ja kun (jos, kuten mummuni sanoi) kuolen, tavaraa ei ole liikaa. Sitä on sellainen määrä, ettei sen hävittäminen ole kenellekään liian rasittava tehtävä. 

Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous / Kustantaja Tammi


Lue lisää: