lauantai 30. syyskuuta 2017

Luusalmi / Лууса́лми - matkalla Karjalassa

Kävin kesällä rajan itäpuolella Vienan Karjalassa, ja kiersimme muutaman pienen kylän. Ihan hullua näitä oli lähteä katsomaan. Oikeasti. Teitä pystyi ajamaan neljääkymppiä. Välillä pysähdyimme, koska luulimme, että puskuri irtosi kovassa vauhdissa. Samalla tiellä tuli vastaan nopeusrajoitus, olisi saanut ajaa seitsemääkymppiä. 

En tajua millaisella autolla tietä olisi voinu niin kovaa ajaa. Meillä oli maasturi. 

No mutta tuli nähtyä Luusalmi. (Ja pari muutakin kylää, mutta niistä kuvia myöhemmin lisää.) 

Oletko sinä käynyt Venäjällä? 

Viime kesän Venäjän reissusta löydät kuvia seuraavista linkeistä: 



Alkumatkasta tiet olivat paremmassa kunnossa kuin loppumatkasta. Epäivin, uskaltaako tästä ajaa, mutta hyvin kesti. Niiden huonompien siltojen kohdalla ei jääty kuvailemaan, vaan hurautettiin yli. Etteivät vain sorru kesken kaiken. Ja olihan näitä siltoja tosiaan jo uusittukin. (Ja vanha jätetty viereen, ehkä kaiken varalta. Tai mitäpä sitä suotta purkamaan. Viisas pääsee vähemmällä.)


Maisemista ei oikein voinut nauttia, kas kun teiden vierestä ei oltu leikattu vesakoita. Teiden vieressä kasvoikin läpipääsemättömän sankkana kolmemetriä korkea pöhelikkö niin lähellä tietä, että oksat raapivat auton kylkiä. Siinä sitten ajettiin tuntitolkulla katsellen.. No, pöhelikköä. 

Välillä saimme nauttia muistakin maisemista. Ei muuten Suomessa näe tällaista pystyyn kuollutta metsää missään. 



Lopulta pääsemme perille Luusalmen kylään. Kylässä on wikipedian mukaan noin 500 asukasta. Näimme heistä kolme. Myös koiria näkyi yhtä monta, kissoja tuplamäärä. Kunnan asukkaista melkein puolet on karjalaisia. Heidän kielensä on niin lähellä suomen kieltä, että sitä ymmärtää aika hyvin. 

Kuvasin kylän komeimmat talot. Muista en tiedä, mutta yksi näkyy olevan posti. Jos taloja on maalattu, värinä on käytetty perinteistä venäjänsinistä. Eikä haittaa laisinkaan, että samasta talosta osa on maalattu, ja osa ei. 

Talojen pihoilla ei näkynyt juurikaan kukkaistutuksia, ellei perunamaata sellaiseksi lasketa. Kauniistihan perunakin kukkii. 







Oletan että vesi tuodaan taloihin säiliöautolla, koskapa tien vieressä näkyi vesiastioita. Samoin oli Uhtualla. 









torstai 21. syyskuuta 2017

Mitä tänään luettaisiin - syyskuun kirjavinkit



Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär


Tätä kirjaa olen odottanut. Sarjan aiemmat osat ovat kertakaikkisen hyviä, eikä huono ole tämäkään. Mikäli et aiempia osia ole lukenut, niin aloita niistä. Ikävä kyllä tämä on sarjan huonoin osa (jos näin voi sanoa). Tämä johtunee siitä, että pidän ehkä enemmän aiemmista aikakausista - tässkin kyllä 20-luvun kuvaus on valtavan hyvä. 

Ruokarouvan tyttäressä päähenkilö on nimenomaan aiempien kirjojen päähenkilön Ida Eriksonin tytär Kirsti. Välillä Kirstin täydellisyys ärsyttää (ei kukaan voi aina olla kohtelias ja hienokäytöksinen). Odotan silti malttamattomana sarjan seuraavaa osaa (toivottavasti sellainen tulee!). 


*

Laura Lähteenmäki: Korkea aika 

Tämä kirja olisi voinut olla paljon parempikin. Välillä kirja oli erittäin hyvä, ja jostain syystä välillä ei ollutkaan. 

Kirjassa liikutaan useassa ajassa (sota-ajasta nykypäivään), ja tarinaa kerrotaan eri ihmisten näkökulmasta. Erityisesti mennyttä aikaa kuvataan hyvin, mutta jotain jää puuttumaan. 

Annan ja Olavin evakkoperhe muuttaa Pihlajan naapuriin. Perheiden kohtalot liittyvät yhteen. "Yksi asia johtaa toiseen, ja tähän päivään saakka." 

Lue silti, voit pitää tästä. 




Antto Terras: Stockmann yard


Stockmannin myymäläetsivänä työskentelevä Terras on kirjoittanut kirjan myymälävarkauksista. Hauskasti kirjoitettua kirjaa on mukava lukea, ja välillä sain nauraa ääneenkin. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä. Ja kaikkea sitä keksitäänkin. 

Toivottavasti Terras kirjoittaa joskus toisenkin kirjan, lukukokemus oli niin hulvaton. Lue tämä. 



Kia Walli: Avokadopastaa

Sinkkuäiti Saili etsii netistä itselleen seuraa. Lähinnä sitä löytyy makuuhuoneen puolelle, jossa tapahtuvia hetkiä kirjassa kuvataan hyvinkin tarkasti. Kijan loppua kohden Sailin epätoivoisuus löytää mies kasvaa. Tämä on sellainen aivojenlepuutuskirja, jota lukiessa ei tarvitse ajatella mitään. Hyvää luettavaa sellaisiin iltoihin, kun on kertakaikkisen väsynyt. 


John Boyne: Poika vuoren huipulla

Lue ennemmin saman kirjailijan Poika raidallisessa pyjamassa, joka oli erittäin hyvä kirja. Ihan huono ei ole tämäkään. 

Pierrot jää orvoksi, ja päätyy tätinsä luoksen asumaan. Siellä hän muuttuu pojaksi nimeltä Pieter. Kirjassa kuvataan hyvin lapsen ajattelumaailman kehittymistä. 

Tämäkin kirja kuuluu genreen juutalaiset / toinen maailman sota / natsismi. Lue, jos aihe yhtään kiinnostaa. 



Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 

Olen lukenut tämän aiemminkin. Tämä sattui silmääni kirjastossa, ja luin siksi uudestaan. Jotain tässä kirjassa on, en tiedä mitä. Lestadiolainen liike ei ole minulle tuttu. Kaikki uskonnot ovat minua aina kiinnostaneet, on mielenkiintoista ymmärtää, miksi ihmiset ajattelevat, niinkuin ajattelevat. No, tästä ei nyt enempää. 

Taivaslaulussa Vilja ja Aleksi koittavat jaksaa arkea monen pienen lapsen vanhempina. Kirjassa kuvataan kuormittavaa arkea realistisesti. Paljonko pitää jaksaa? Annetaanko jokaiselle sen verran, minkä jaksaa kantaa, vai joskus enemmän? 



Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin

Rachel ja Ben opiskelevat yhdessä, ja muutakin yhteistä historiaa heillä on. Kymmenen vuotta myöhemmin he tapaavat taas. Ben on naimisissa. Rachel ei ihan. Jotain heillä on jäänyt kesken, ja sitä kirjassa selvitetään. 

Ei ihan parasta hömppää, mutta paremman puutteessa luin tämänkin kirjan. Minua kyllä ärsyttää kirjojen hahmot, jotka eivät saa suutaan auki oikeassa paikassa. 


maanantai 4. syyskuuta 2017

Elokuun iltoina luettua

Petri Tamminen: Suomen historia

Tamminen on koonnut muistoja Suomen historian tärkeimmistä hetkistä. Muistot ovat hauskaa luettavaa, toki osin surullisiakin. Mutta eivät ne Kekkoset ja olympialaiset ja pula-ajat niitä tärkeitä hetkiä olekaan, vaan tärkeämpiä ovat ihmisten omat kokemukset, appelsiinin siemenet, pimeät kanat ja puolukkamehu. 



Minna Rytisalo: Lempi 

Lempin tarina kerrotaan kolmen eri ihmisen näkökulmasta. Mikään ei ole sen oikeampi kuin toisenkaan. Kuinka eri tavoin näemme asiat! Viljami näkee vaimonsa vaaleanpunaisten lasien läpi. Elli-piika kärsii kammottavasta mustasukkaisuudesta, ja Sisko-sisko - saksalaisen sotilaan morsian - kertoo Lempistä oman versionsa. 

Lue tämä. 



Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise: Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa


Haaveilen välillä, että voisin muuttaa ainakin joksikin aikaa ulkomaille asumaan. Johonkin lämpimään maahan tietenkin. Siksipä tartuin innolla tähän kirjaan. No, kirja itsessään ei ollut niin hyvä kuin toivoin (vertaan tällaisia kirjoja aina suosikkikirjaani Extra virgin), mutta selväksi tuli, että kaikissa asioissa on aina kaksi puolta. Ulkomailla asuminen on ihanaa ja kamalaa.Mutta mikäpä ei olisi. Haaveeni ei hävinnyt, mutta ei voimistunutkaan kirjan myötä. Muille samasta haaveileville kirja toki sopii. 



Elizabeth Kim: Kymmenentuhatta surua: Korealaisen tytön tarina

Elizabeth syntyi Koreassa ei-toivottuna, ja hänen äitinsä kokee "kunniasurman", ja tyttö joutuu lastenkotiin. Sieltä hänet adoptoidaan Kaliforniaan ankaraan uskonnolliseen perheeseen. 

Koskettava tarina sinällään, mutta ei mikään erityisen mieleenjäävä kirja. Jossain vaiheessa ajattelin, että olen lukenut tämän aiemminkin, ja niinpä olinkin (en edes kovin kauan sitten). 



Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat


Lue mieluummin Moriartyn muut kirjat. Ne ovat hyviä. Tässä kirjassa oli turha, muka salaperäinen alku, ja luin turhaan 250 sivua. 

Kirjassa on pihajuhlat, joissa tapahtuu jotain. Mutta mitä, sitä ei kerrota. Aivan turhaan asiaa pimitetään, salaperäisys vain ärsytti. Kirja alkoi kunnolla vasta, kun selvisi mitä on tapahtunut. Aloita siis kirjan lukeminen suoraan sivulta 266. Loppukirja oli lukemisen arvoinen. 



Affinity Konar: Elävien kirja 


Kaksostytöt Pearl ja Stasha outuvat Mengelen koekaniineiksi Auschwitziin. Kammottavat tapahtumat on kerrottu niin, kuin lapsi ne voisi kokea. Kirjan kieli on kaunista, sitä on mukava lukea. 



Ainoa miinus tulee kirjan loppuosan liian turhista ja epäuskottavista tapahtumista. Tämä kirja on kuitenkin ehdottomasti luettavien joukossa, holokaustista on kirjoitettu paljon, mutta tämä on hiukan erilainen teos aiheesta.