perjantai 21. elokuuta 2020

Kadonneiden tavaroiden vartija


Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija 

kustantaja: Bazar 


Ruth Hoganin esikoisteos kuljettaa tarinaa 70-luvun ja nykypäivän välillä. Henkilöinä ovat kadonneita tavaroita keräilevä kirjailija Anthony Peardow, hänen taloudenhoitajansa Laura, erikoinen naapuri Päivänpaiste sekä Eunice ja Pommikone. 

Anthony on kerännyt ihanaan huvilaansa Paduaan mitä kummallisempia tavaroita. Kirja alkaa siitä, että tämä löytää keksipurkin, jossa on tuhkattu vainaja. Lauralla on takanaan huono parisuhde, ja hän pakenee maailmaa Padua ihanaan ruusutarhaan ja pysähtyneeseen aikaan. 

Neljäkymmentä vuotta aiemmin Eunice rakastuu Pommikoneeseen ensisilmäyksellä. 

Kadonneiden tavaroiden vartija ei ole perinteinen rakkausromaani. Se on aivan omanlaisensa. Tämä on kirja, josta joko pitää todella paljon tai sitten se jättää aivan kylmäksi. 

Tietysti kirjan lopussa juonet kietoutuvat yhteen. Kahden päätarinan lisäksi kirjassa on pieniä tarinoita kadonneista tavaroista.  Kirjan lopussa tarinaan ilmestyy ripaus magiaa, jota mielestäni olisi voinut olla alusta saakka. 

Omaan makuuni kirja on aavistuksen liian pienieleinen ja hillitty, mutta ymmärrän hyvin, miksi kirjaa on hehkutettu niin paljon. Syksyllä ilmestyy Hoganin toinen teos, joka pääsee ehdottomasti lukulistalleni. 

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Hyvinvointia pienillä teoilla








Hyvinvointi rakentuu monesta asiasta. En ole asiantuntija, mutta väitän, että pienillä teoilla sitä voi lisätä helposti. Itse olen lisännyt päiviini monta pientä juttua, jotka luovat parempaa fiilistä. 

Liikunta, terveellinen ruoka ja hyvä uni ovat tietenkin tärkeimmät hyvinvointiin vaikuttavat asiat. Itse en ainakaan liiku aina tarpeeksi ja voisin syödä terveellisemmin. Koitan kuitenkin jatkuvasti parantaa tapojani. Nukkumisen osaan, olen löytänyt aika hyvin toimivan rytmin itselleni.

Olen luonut muitakin rutiineja. Aloitan aamut niin, että ehdin lukea ennen töitä jotain. Joskus haluan lukea lehtiä, joskus kirjaa. Luen myös töiden jälkeen. Olen huomannut lukemisen olevan tehokkain tapa rentoutua töiden jälkeen. 

Teen juominen on minulle myös tapa rentoutua. Minun ei ole pakko saada teetä, enkä juokaan sitä esimerkiksi töissä. Kotona sen sijaan tee on ihanaa, kun sen saa juoda kiireettä. Välillä juon jotain kalliimpaa, mutta todella hyvää teetä, välillä vihreää sitruunaista pussiteetä. Usein syön rivillisen (tai kaksi) suklaata. 

Saunassa käydessäni sytytän itselleni kynttilöitä ja otan lauteille mukaan kivennäisvettä lasissa. Katselen saunan ikkunasta ulos ja nautin lämmöstä ja pysähtymisestä. 

Työmatkoilla ihastelen ruusupensasta, jossa juuri nyt kypsyvät marjat. Pian ne ovat pulleita ja punaisia, sitten jonakin syysaamuna kuura peittää niitä. Naakat toivottavat minulle hyvää huomenta aamuisin. 

Pienet, onnellisuutta lisäävät jutut tuovat hyvinvointia. Kun voin itse hyvin, olen muillekin ihmisille ystävällisempi. Jos voin lisätä jonkun muun hyvinvointia, tulen itsekin iloisemmaksi. 

Mietinkin juuri, milloin olen ilahduttanut tai auttanut muita. Tänä kesänä olen auttanut kahdessa muutossa ihan vain siksi, että minulla oli aikaa. Olen lahjoittanut tavaroita, joista olisin voinut saada rahaakin, ihan vain siksi että halusin ilahduttaa. Antaminen on kivaa, silloin kun voi itse valita mitä antaa. 

Millaisin pienin teoin sinä luot hyvinvointia päiviisi? 

 

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Ihania kesäpäiviä ja uusia suunnitelmia

 










Kesä oli ihana. Kertakaikkisen ihana. Tuhat kertaa parempi kuin pari edellistä kesää yhteensä. Hyvä niin. Olin todella ihanan kesäloman tarpeessa. 

Olen viettänyt monta ihanaa päivää myös Porvoossa, josta on tullut suosikkipaikkani. Kaunis kaupunki, jossa voi ihastella kauniita rakennuksia ihan rauhassa, kun lähtee aamuisin tarpeeksi aikaisin liikkeelle. Mitä kaikkea Porvoossa pitäisi nähdä tai tehdä?

Uusi lukukausikin alkoi kouluissa ja minulla siis töissä. Uusi lukukausi on aina uuden alku, ihan kuin toinen uusi vuosi. Uudet alut ovat ihania, jos niihin voi vaikuttaa itse, eivätkä ne tule yllättäen. Pidän asioiden suunnittelemisesta ja ilman haaveita elämä on todella kurjaa. 

Onneksi minulla on nyt paljon suunniteltavaa ja paljon uusia haaveita! Huono puoli niissä on se, että olen todella huono odottamaan ja sietämään epävarmuutta. 

Kerron suunnitelmista ja haaveista piakkoin lisää. Nyt saunaan, loman loputtua arkikiireet yllättivät, eikä millekään tunnu olevan aikaa. Saunassa voi hetken keskittyä vain olemiseen, lämpöön ja pysähtymiseen. Ehkä se on jonkinlainen läsnäoloharjoitus tai rentoutushetki, ainakin se saa mielen rauhoittumaan ja olon paremmaksi. Pienet jutut luovat hyvinvointia. Samoin kuin haaveilu. 


perjantai 7. elokuuta 2020

3 X Täydellinen kakku




Iso sitruunajuustokakku

Pohja

Murskaa 10 kpl keksejä (esim. digestive) ja sekoita muruihin 50g sulatettua voita. Levitä muruseos irtopohjavuokaan (jossa on leivinpaperi pohjalla). 

Leivinpaperi on helpompi poistaa valmiin kakun alta, kun se on leikattu keskeltä kahtia, ja osat on laitettu vuokaan hieman päällekkäin.)

Täyte

Vatkaa 2 purkkia vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. 
Lisää 2 purkkia sitruunatuotejuustoa. 
Lisää ripaus tomusokeria. 

Pese sitruuna ja raasta sen kuori ja purista sitruunan mehu. Lisää nämä täytteeseen. 

Laita 4 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. Purista niistä sitten vesi pois ja liuota ne kuumennettuun appelsiinimehutilkkaan (noin 0,5dl). Sekoita täytteeseen hyvin. 

Kaada täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi. (Muuten kiilteeseen sekoittuu täytettä.)

Kiille

Laita 2 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan muutamaksi minuutiksi. Purista kuivaksi, ja liuota tilkkaan (n. 0,5dl) kuumennettua appelsiinimehua. Lisää kylmää mehua vielä noin 1,5 dl. Kaada kiille täytteen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään saakka. 





Cookies'n'cream - juustokakku


Laita irtopohjavuokaan (halkaisija 16cm) leivinpaperi. 
Laita uuni lämpenemään 140 asteeseen. 

Pohja

Murskaa 150 g täytekeksejä (esim. Domino) tehosekoittimessa. Sulata 25 g voita ja sekoita keksimuruihin. 

Painele keksimuruseos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. 

Täyte

Sekoita 400 g maustamatonta tuorejuustoa + ½ dl sokeria + ½ tl vaniljasokeria. Lisää 2 kananmunaa sekoittaen vain sen verran, että seos on tasaista. Lisää 4 paloiteltua suklaatäytekeksiä täytteeseen. 

Kaada täyte vuokaan ja paista uunin alaosassa 50 minuuttia. Laita uuni pois päältä, avaa luuku raolleen ja anna kakun paistua vielä 10 minuuttia. 

Laita kakku jääkaappiin jähmettymään yön yli (tai vähintään neljäksi tunniksi). 



Kahden suklaan kakku

Pohja

Murskaa 14 dominokeksiä ja painele ne haarukalla irtopohjavuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi. 


Maitosuklaatäyte

Laita 3 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. 

Sulata 200 g maitosuklaata. Lisää tähän 3 dl kermaa, vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon 200 g maustamatonta tuorejuustoa + 0,75 dl sokeria. 

Purista vesi liivatteista ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä (2 rlk), sekoita täytteeseen hyvin. 

Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. 


Valkosuklaatäyte

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu talteen. 
Sulata 100 g valkosuklaata. 

Sekoita 200 g maustamatonta tuorejuustoa + 2 tl vaniljasokeria + sitruunan kuori + mehu + sulatettu suklaa. 

Vatkaa 3 dl kermaa + 0,75 dl sokeria, lisää täytteeseen. 

Kaada maitosuklaatäytteen päälle. Anna jähmettyä muutama tunti ennen tarjoilua.