torstai 28. helmikuuta 2019

Koti kuntoon ilman rahaa



Minna Koivisto: koti kuntoon ilman rahaa tai rakentamista

Sotkuinen tai epäviihtyisä koti aiheuttaa harmia ja tyytymättämyyttä. Itselleni viihtyisä koti on aivan ehdoton, jotta tuntisin elämäni hyväksi. Kodin pitää antaa energiaa, ei viedä sitä. 

No, kuinka siis saada koti kuntoon, tai ennenkaikkea järjestykseen? Kirja sisältää napakasti kirjoittettuja ohjeita ja ideoita kodin järjeestykseen saamiseksi ja järjestyksessä pitämiseksi. 

Jokaiselle huoneelle on oma lukunsa, joten kirjaa voi lukea missä järjestyksessä haluaa. Selkeä rakenne ja tiiviit kappaleet tekevät kirjasta helposti sisäistettävän. 

Kirjan alussa esitellään syitä, miksi koti ei ole kunnossa, ja tietenkin myös erilaisia ratkaisuja ongelmiin. Kirjan neuvojen avulla turhista tavaroista oppii luopumaan. Helpoin ja selkein ohjein kodin kuntoon saattaminen on helpompaa. 

Jotta koti myös pysyisi järjestyksessä, uutta tavaraa tulee ostaa maltilla. Myös tälle aiheelle on oma lukunsa. Kirjaan on listattu kaikki karsittavat ja järjestettävät tilat ja tavarat, mikä helpottaa järjestely- ja karsintatyötä. 

Kirjassa on ideoita tehokkaaseen tilan käyttöön sekä hyviä vinkkejä tavaroiden säilyttämiseen ja sijoittamiseen. 

Kirjan löytää täältä: verkkokatu.fi

Samassa osoitteessa lisää arjen hallintaan liittyviä asioita. 

(Sain oman kappaleeni arvostelukappaleena)

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Ranska, rakkaudella



Liisa Väisänen: Ranska, rakkaudella

Miksen ole varannut jo lentolippuja? Aina vain unelmoin ja haaveilen, enkä siltikään ole vielä matkustanut Ranskaan. 

Historiaa, kapeita katuja, patonkia, maalareita. Ei pelkkää Pariisia, vaan kattavasti koko Ranskaa historioineen esittelevä teos tempaa mukaansa. Mitä kaikkea en tiennytkään Ranskasta! Erityisesti kirja paneutuu historiaan ja taiteeseen, joten suosittelen tätä kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Kirja on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. 

Väisäsen omat kokemukset hänen entisestä kotimaastaan lisäävät mielenkiintoisuutta. Tekstiä on hauska lukea. 

Seuraavaksi haluan lukea saman kirjailijan Kaikki Italiani, ja haaveiluni voi jatkua! 

kustantaja Kirjapaja



maanantai 25. helmikuuta 2019

Luonnonkosmetiikkaa (myös miehille)






 




tuotteet saatu / Bottega Verde


Kuinka onkin jo keväistä! Aurinko paistaa ja ulkona on tosi lämmintä. Myös nämä Bottega Verden tuotteet ovat ihanan keväisiä. Olen käyttänyt pari viikkoa pelkästään raikasta Nektariini-persikka-hajuvettä, joka on hedelmäinen mutta samalla kevyt tuoksu. 

Hellävarainen mutta tehokas Argan de Marocco puhdistusgeeli sopii ihonpuhdistukseen. Puhdistusgeeli myös kosteuttaa ihoa. Juuri nyt yli 25 euron tilauksiin tulee kaupan päälle saman sarjan puhdistusvaahto. Tuote on vegaaninen. 

Myös Bellezza-sarjan kuorintanaamio sisältää persikkaa. Persikka-aprikoosi- sarja sopii normaalille iholle. Vegaaninen kuorintavoide sisältää aprikoosinkivestä jauhettuja rakeita. Samettinen kuorintavoide toimii myös kasvonaamiona. 

Valikoimasta löytyy myös miesten tuotteita. Parran- ja ihonhoitoon sopii Toscanan parturin partaöljy. Tämäkin tuote on vegaaninen. Partaöljy kosteuttaa ja suojaa. Se sisältää oliivi-, manteli- ja auringonkukkaöljyä ja on todella kivan tuoksuinen. 

Saman sarjan partasaippua pehmentää partaa, jotta se on helpompi muotoilla tai ajaa. Partaahan pitää huoltaa, jos haluaa sen näyttävän ja tuntuvan hyvältä. 

Bottega Verden luonnonkosmetiikkaa löydät paitsi nettikaupasta, myös apteekeista ja Citymarketeista. Itse ainakin pidän siitä, että tuotteita voi ostaa samalla kun käy ruokakaupassa. Jos päädyt tilaamaan nettikaupasta, saat tilauksen mukana testereitä, joista saatat löytää uuden suosikkituotteesi! 


perjantai 22. helmikuuta 2019

Kaunis, viihtyisä ja kodikas koti

 





Sara Karlsson: Asioita, jotka tekevät kodin

Carlssonin mukaan kyny nauttia elämästä vahvistuu, kun päätämme tietoisesti luoda kauneutta ympärillemme. 

Viihtyisyyteen vaikuttaa valaistus, äänet, tuoksut ja materiaalit. Viihtyminen ja mukavuuden tunne pohjautuvat kuitenkin läsnäoloon ja huolenpitoon enemmän kuin täydelliseen sisustukseen. 

Tämä kirja sisältää näkökulmia kotoisan kodin luomiseen. Se ei sisällä valokuvia, koska tarkoitus ei ole kopioida tyyliä. Tyylit ovat toissijaisia. Toki asioiden ulkonäkö ohjaa valintojamme vahvasti. Kotia onkin helppo muuttaa pienillä asioilla vastaamaan paremmin tarpeisiimme. 

Kirjassa on paljon asiaa ja ideoita, kuinka kodista luodaan kodikas ja miellyttävä paikka. Oma osionsa on myös sille, miten kodista saa toimivan. 

Kirjan lopussa on hyvinvointiosio, joka tuntuu tässä kirjassa turhalta, sillä siitä voisi kirjoittaa oman kirjansa. 


keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Aloitan huomenna - Juoksemisen





Huomenna on hyvä päivä tehdä mitä vain. Tänään ei jaksa, ei ennätä eikä muutenkaan pysty, koska olen hyvä keksimään tekosyitä. 

Juoksemisenkin voisi aloittaa huomenna, olisihan se suht näppärä keino ylläpitää kuntoa. Jos siis jaksaisi aloittaa. 

Nimestä päätellen tämä juoksukirja on kirja juuri minulle. Haaveilen siitä, että juokseminen tuntuisi kivalta, lenkille olisi mukava lähteä ja tuolla minä ulkona höyhenen kevyesti pinkoisin menemään pitkin pururatoja. 

Todellisuus on oikeasti sitä, että revin itseäni viisi kilometriä väkipakolla joten kuten eteenpäin, keuhkoihin sattuu ja polveen sattuu. Ainoa kohta, joka tuntuu hyvältä on se, kun lenkki loppuu ja voin pysähtyä (ja mennä syömään suklaata). 

Juuri tällaisille ihmisille tämä kirja onkin kirjoitettu. Marijke Ten Tate & Corien Oranje: Aloitan huomenna - Juoksukirja nautiskelijoille (kustannus Nemo) on raikas ja helppolukuinen opas siihen, kuinka juoksemisen saisi aloitettua ja juoksuintoa pidettyä yllä. 

Kirja sopii kaikille, jotka eivät tunne olevansa nopeita, hoikkia tai urheilullisia. Heti alussa luvataan, että vaikka sipsien syöminen sohvalla olisi se mieluisampi vaihtoehto, on mahdollista tulla juoksijaksi. Ja se voi olla hauskaa. (Paljon luvattu!

Siis, tämä juoksukirja ei ole lainkaan tarkoitettu niille, joille kympin lenkki on pikkupyrähdys, vaan niille, jotka joisivat mieluummin lasillisen viiniä tai söisivät suklaalevyn. 

Juoksemisen hyötyjä tuskin tarvitsee luetella. Lenkin jälkeen useimmilla on energinen ja pirteä olo (mikä ihmeen poikkeuskummajainen minä olen?). Juokseminen ei vaadi erityistaitoja eikä kovin kalliita välineitä. Juoksemaan voi lähteä milloin haluaa ja mistä haluaa. 

No, kunhan jalkakäytävät sulavat, voisin taas aloittaa. 



sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Näyttävät, mutta kevyet korvakorut





Jos olet minun laillani kauniiden korvakorujen ystävä, kommentoi tähän postaukseen vaikka mitkä korvikset haluaisit Coruun valikoimasta, ja voit voittaa ne itsellesi! 

Tai kommentoi vain, että olet mukana, ja valitse korvikset sitten kun (jos) voitat. Valikoiman löydät täältä: Coruu. 

En saa linkkien klikkaamisesta tuloja, mutta korut olen Coruulta saanut. Olen esitellyt näitä aiemminkin, sillä rakastan isoja ja näyttäviä korvakoruja - kunhan ne ovat kevyitä! Ja sitä nämä silikoniset korut ovat, eivät paina mitään! 

Arvon voittajat (2 kpl) perjantaina 22.2. / Arvonta on päättynyt. 






Korvakorujen lisäksi Coruu valmistaa kaula- ja rannekoruja. Minulla on näissä kuvissa koruina valkoiset Siivet- korvakorut sekä mustat Twiggy-korvakorut (pyöreän malliset) sekä ylläolevassa kuvassa mustat Ougi-korvakorut. 

Valikoimassa on myös pienempiä koruja sekä värillisiä koruja. Muumien ystäville on muuten myös muumiaiheisia koruja! (Primadonnan hevonen - korvikset ovat tosi kivat!)

Korvakoruissa on hopeoidut, nikkelivapaat koukut. Korut on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. 

Kommentoi ja käy halutessasi valitsemassa jo suosikkisi ja voita ne omaksesi! Keltaisista linkeistä pääset katsomaan korviksia. 



maanantai 11. helmikuuta 2019

Kodin kauniit paloturvatuotteet






Tuotteet saatu Jalo Helsinki 


Tänään 112-päivänä muistutan kiertämään kodin läpi ja tarkistamaan, löytyyhän sieltä palovaroittimet ja alkusammutusvälineet. Mukavaa, kun tällaisentenkin esineiden ulkonäköön on kiinnitetty huomiota.

Asunnon jokaisessa kerroksessa pitää olla palovaroitin. Samoin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden pitää olla palovaroitin. Palovaroitin on parasta sijoittaa puolen metrin päähän seinästä. Makuuhuone on hyvä paikka palovaroittimelle. Palovaroitin pitäisi testata kuukausittain, tai ainakin tänään, jos ei ole pitkiin aikoihin muistanut. 

Jalo Helsingin valikoimista löytyy niin hauska Lento- palovaroitin kuin huomaamaton Kupu. Näissä molemmissa on 10 vuoden paristo. Jo säästettyjen paristojen hinnalla saa hankittua ulkomuodoltaan kauniimman varoittimen. 

Lento sopi täydellisesti yläkerran aulaan. (Olen kuullut että televisiot syttyvät herkästi, joten minulla on aina ollut palovaroitin telkkarin läheisyydessä.) Kupu odottelee vielä sijoituspaikkaansa.

Molemmat palovaroittimet saa kiinni tarralla tai ruuveilla. Kumpaankin on useita värivaihtoehtoja. Kurkkaa vaihtoehdot täältä: Lento ja Kupu

Kodin alkusammutusvälineinä olisi hyvä olla sammutuspeite ja ensisammutin. Kun sammutuspeitteen kuosi on kiva, sitä pitää mielellään esillä. Sammutuspeite sopii hyvin rasvapalon tukahduttamiseen, joten sellainen kannattaa hankkia keittiöön. 

Phoenix ensisammutin on helppokäyttöinen ja hauskan näköinen. Sitä saa valkoisena ja mustana. Oiva Toikan lintudesign - sammutin on ympäristöystävällinen, sammutusneste on biohajoavaa. Sammutin sopii rasvapaloihin sekä pieniin sähköpaloihin (sammutus vähintään metrin päästä). 

Turvallista asumista! 


sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Menisit ennemmin terapiaan (helmikuun kirjavinkit)


Anna Karhunen & Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen

Meillä kaikilla on sellainen kaveri, jonka puolesta pitää kysyä vähän outoja juttuja. Sellaisia, mitä ei todellakaan itselle sattuisi. 


Nolojen ja hauskojen tapahtumien lisäksi kirjassa on neuvoja, miten toimia näissä tilanteissa. Lyhyitä juttuja, sopivaa luettavaa esimerkiksi krapulapäivään.

Iikka Kivi: Menisit ennemmin terapiaan


.. kuin yksisarvishoitoon. Kirja sanoo rehellisesti ja kaunistelematta miten asiat ovat. Käyttäydymme typerästi, koska olemme pohjimmiltamme apinoita. Omaa elämäänsä kannattaisi miettiä koska kuitenkin kuolemme, eikä senjälkeisyydestä ole mitään takeita. 


Pari ohjetta hyvän elämään: Keskinkertainen riittää. Ei tarvitse olla paras. Riittävän hyvä riittää.

Kirja, joka ei ratkaise ongelmiasi, eli rehellinen self-help kirja. 

"Jos halua jotakin, koko universumi auttaa sinua saavuttamaan sen. Paskapuhetta. Ei auta." 

Kirja niille, joita yksisarviset ärsyttävät ja jotka ovat itse valmiita tekemään jotain asioidensa eteen. Kirjailija kehottaa meitä miettimään, mikä on oikeasti tärkeää. 

Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat

Kirjoittaja on vihainen. Hän kirjoittaa vimmaista kieltä. Masentunut ei ole vain apaattinen sängyn pohjalla makaaja vaan myös vihainen ja raivoisa. Kirjoittaja kuvaa loistavasti masentuneen mielen tilaa niille, jotka eivät siitä mitään tiedä. Rikasta kieltä on mukava lukea.



Pirjo Tuominen: Opettajatar

Hienoa historiallista kuvausta (rakastan tälläisia kirjoja), mutta henkilöhahmot olivat turhan yksioikoisia. Hyvät hyviä, pahat pahoja. 

Kirjassa kuljetaan Rosan mukana hänen nuoruudestaan aikuisikään saakka. Kirjan loppu tulee jotenkin kiirehtien ja siellä on sellaistakin, minkä olisi mielestäni voinut jättää pois. 

Kuitenkin minulle uusi tuttavuus Pirjo Tuominen saanee lukulistaltani tilaa, sen verran Opettajattaresta pidin. 

Eli historiaa, hiukan rakkautta, mutta ei pelkkää hömppää. 



Katja Pantzar: Löydä elämäsi sisu

Sisu on suomalaisten vastine hyggelle, onhan Suomi tutkitusti maailman onnellisin maa. Löydä elämäsi sisu on helppolukuinen hyvinvointiin liittyvä tietokirja. 

"Sisu on asenne. Se on sinnikkyyttä ja rohkeutta kokeilla uutta. Pienet asiat voivat johtaa suuriin muutoksiin."

Kirjassa puhutaan esimerkiksi avanto-uinnista, elämänasenteesta, saunasta, metsäkävelyistä, ruokavaliosta ja minimalismista. 



Hugh Howey: Siirros

Siirros on jatkoa (tai oikeastaan alkua) kirjalle Siilo. Siilo oli ihan ok dystopia, mutta Siirros oli pettymys. 

Ihmiset asuvat maan alle rakennetussa Siilossa, ja Siirros kertoo, miksi sinne päädyttiin. Siirros hyppii monessa ajassa ollen sekava ja no, tylsä. Jos dystopiat kiinnostavat, lue jokin muu sarja. 



+ Lastenkirjavinkki

Harry Potter

Kelmien kartta - opas Tylypahkaan 


Rakastan Harry Potterin taikamaailmaa. (Voi kun Harry Potter olisi ollut olemassa jo minun lapsuudessani!) 

Kaikki sarjaan liittyvät lisäkirjat ovat mielenkiintoisia ja hauskoja, niin tämäkin. Kelmien kartta - opas Tylypahkaan esittelee ensin Tylypahkan ja Kelmien kartan. 
Erikoisuutena kirjassa on mukana taikasauva, jolla kirjassa olevasta kartasta voi löytää salaisuuksia. Taikasauvassa olevalla kynällä voi myös itse piirtää tyhjälle pergamentille oman salaisen kartan, joka näkyy vain taikasauvan avulla.