sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vyö tiukemmalle joulun jälkeen eli kuinka säästää rahaa



Joulun ylenpalttisuuden jälkeen juolahtaa usein mieleen paastoaminen useammalla kuin yhdellä tavalla. Alkoholista kieltäydytään tipattoman tammikuun merkeissä, joulun notkuvien herkkupöytien jälkeen on mukavaa istua arkiseen ruokapöytään ja rahaakin on kiva säästää vallattoman kulutusjuhlan jälkeen. Paastoamisen tarkoitus voi olla siis terveyden ylläpitäminen, luonnonvarojen tai rahan säästäminen.

Rahan säästäminen on mahdollista uskomattoman monella tavalla, eikä kaikkia mahdollisuuksia välttämättä tule ajatelleeksi. Tavoitteet voivat myös olla erilaisia. Joskus haluaa vain käyttää rahojansa säästeliäämmin, toisinaan voi taas tavoitella nollakulutusta. Ruoan suhteen on vaikea päästä nollakulutukseen, mutta ruoastakin on mahdollista säästää. Ruokakaupan laskun pienentämisessä yksi ohje on yli muiden: käysiellä mahdollisimman harvoin eli osta kerralla mahdollisimman pitkäksi aikaa ruokaa. 

Tietenkin myös hävikin vähentäminen on aina tehokas keino säästää ruokakustannuksissa. Myös budjetointi on monessa säästötavoitteessa hyväksi havaittu keino. On huomattavasti helpompi pysyä kustannusten ja kulutuksen perässä, kun on mustaa valkoisella. Tilanteen voi tarkistaa joka kerta, ennen kuin vetää pankkikortin esiin lompakosta.

Joskin shoppailusta kokonaan kieltäytyminen on ajoittain hyväksi sekä itselle että maapallolle, on siitäkään vaikea täysin pidättäytyä. Aina on ne yhdet housut, jotka hajoavat tai se yksi kodinkone, joka paukauttaa sulakkeen viimeisen kerran. Internet on tietysti täynnä shoppailumahdollisuuksia, mutta toki sieltä löytyy pilvin pimein myös erilaista viihdesisältöä. 

Löytyy pelejä, leffoja, keskustelupalstoja ja vaikka mitä. Hyödyntämällä sivustojen erilaisia tarjouksia on mahdollista säästää monessa asiassa, kuten leffojen katselussa tai pelaamisessa tai niiden asioiden ostamisessa, joita joka tapauksessa tarvitset. Esimerkiksi kun teetensimmäisen talletuksen pelitilillesi PokerStars-sivusto tarjoaa 30 dollaria ilmaista pelirahaa. Tarjolla on myös ilmaisia elokuvia ja TV-sarjoja. Muun muassa 358movies lupaa ilmaisia elokuvia sivuillaan.

Internet on täynnä erilaisia tarjouksia ja kuponkeja. Samalla netti on myös käsittämättömän laaja, eikä kellään ole aikaa leikkiä tarjoushaukkaa sen syövereissä.


Avuksi on luotu niin kutsuttuja alennuskuponki-sivustoja, jotka keräävät tarjouskoodeja ja julkaisevat ne sivuillaan. Näitä sivustoja on erityyppisiä ja ne perustuvat hiukan erilaisille toiminta-ajatuksille. Toisissa lukijat ilmoittavat alennukset itse sivuille, esimerkkinä tällaisesta alennuskuponki.net

Lukijoiden aktiivisuuteen perustuvien sivujen ongelmana on monesti, että varmuutta alennuksen toimivuudesta ei ole. Aina löytyy joku innokas spämmääjä, joka tykkää julkaista olemattomia tarjouksia ja kuponkeja. 

Jotkin sivustot ovatkin ottaneet käyttöön äänestysmenetelmän, eli voit äänestämällä kertoa kupongin tai koodin toimivuudesta. Alennuksesta kertovalla sivulla on näkyvissä prosenttiluku, joka kertoo kuinka usein se on toiminut. Esimerkiksi 100%:n toimivuus tarkoittaa sitä, että se on toiminut kaikilla, jotka ovat äänestäneet. 

Yksi sivuston ominaisuuksista  on aloittain jaoteltu valikko. Tällöin ei tarvitse tietää kauppaa nimeltä, vaan voit selata kaikkia saman alan kauppojen tarjouksia kerralla. Voisi kuvitella, että tällä tavoin tulee joskus löydettyä täysin uusia lempikauppoja ja hyviä tarjouksiakin. Edellä mainittu sivusto julkaisee myös ilmaisia näytteitä tarjoavia ilmoituksia. Onhan ilmainen kuitenkin paras tapa säästää.

Tällaisten sivujen lisäksi on olemassa sivuja, joihin kaupat ilmoittavat itse alennuskoodejaan. Näillä sivustoilla yleensä ylläpitäjät saavat jonkinlaisen maksun kaupoilta. Koodien ja kuponkien toimivuus on siis luotettavampaa. 

Esimerkiksi Cuponation kertoo sivuillaan heiltä löytyvän markkinoiden kattavimman valikoiman alennuskoodeja. Sivuilla on koodeja yli 300 verkkokauppaan. Cuponationin sivulta voit hakea kauppoja hakutoiminnolla. Löydettyäsi sopivan, klikkaat kohdasta ”Katso alennuskoodi” tai ”Kopioi koodi”. Palvelu siirtää sinut suoraan kyseisen kaupan sivuille, jonka kassalle voit sitten syöttää koodin kerättyäsi haluamasi tuotteet ostoskoriisi. 

Osa Cuponation-sivuston alennuksista löytyy vain kyseiseltä sivustolta, niitä ei voi löytää mistään muualta. Tällöin kauppias on tehnyt erillisen sopimuksen sivuston kanssa. Tämän tyyppisten sivustojen tarjoukset ja koodit yleensä toimivat moitteetta. 

Kyseinen sivusto kertoo olevansa alansa johtava sivusto. Se onkin ulkoasultaan huolitellumpi ja tyylitellympi kuin monet kilpailijansa. Huonoja puolia sivustolla on aloittaisen valikon puuttuminen. On joko selattava kaikkia tarjouksia kerralla tai haettava kaupan nimellä hakukentässä. Sivustolla näkyy myös vanhentuneet tarjoukset, jotka saattavat edelleen toimia, joten niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Cuponation julkaisee myös juttuja säästämiseen liittyen. Jutut kertovat milloin mistäkin tavasta säästää rahaa, esimerkkinä vertailu, minkä urheiluseuran faninapääsee halvimmalla.

Rahan säästämisessä on hyvä pitää mielessä, että pienistä puroista syntyy suuri virta. Monesti säästökuurilla ollessa kaihdetaan niin sanottuja suuria hankintoja. Näitä ovat yleensä huonekalut, autot, korut tai muut sellaiset, joiden ostohinta on enemmän kuin muutamia kymppejä. 

Suurista hankinnoista kieltäytymisen sijasta (varsinkin jos niitä oikeasti tarvitsee) tärkeämpää on kuitenkin useiden, mutta loppusummaltaan pienten ostosten välttäminen. Kun käyt ystävän kanssa kahvilla viisi kertaa kuukauden aikana ja kortilta vingahtaa jokaisella reissulla 20 euroa, on loppusumma jo 100 euroa.

Tuolla satasella voisitkin sitten jo tehdä sen jonkin suuremman hankinnan. Pieniä summia kerralla maksaessa iskeekin monesti vauhtisokeus ja itseään on mukava tyynnytellä, että eihän tämä ollut kuin parikymppiä. Harkitse siis jokaisen euron käyttämistä, kun haluat säästää rahaa.



Muita samanhenkisiä postauksia: 

Kahdeksan askelta taloudelliseen hyvinvointiin

Näin hoidat taloutesi viisaasti

Postaus on tehty yhteistyössä, mutta en saa linkkien klikkaamisesta tuloja :) 




1 kommentti:

  1. Yhteistyössä kenen kanssa? Ilmeisesti pelifirman? Tiedäthän, että pitäiwi merkitä postauksen alkuun yritys jonka kanssa yhteistyö on tehty.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!