perjantai 7. joulukuuta 2018

Piparkakkukylä ja lahjatoiveita








  

Piparkakkutalon rakentaminen itsenäisyyspäivänä on muodostunut jo perinteeksi. Joka vuosi väsään jonkinlaisen talon, vaikka en ole kyllä lainkaan tarpeeksi pikkutarkka tällaista näpertelyä vaativaan työhön. 

Muumitaloa en suostu enää tekemään. Olen laittanut kaavatkin pois. Ensi vuonna voisi tehdä taas vaihtelun vuoksi yhden isomman talon. Niin, ja meillähän piparkakkutalo syödään, siksi se kasataan pikeerillä. Sulatetulla sokerilla kasaaminen olisi helpompaa, mutta se maistuu pahallle, joten en käytä sitä. 


Viime vuoden tapaan rakensin piparkakkutalokylän. Pipareita onkin leivottu lasten kanssa jo moneen kertaan. (Minä en edes pidä niistä, mutta koska lapset pitävät, niitä toki elivotaan.) (Minä pidä suklaasta. Sitä saa kaupasta valmiina.)

Olen ostanut ja paketoinut lahjoja, mutta monta lahjaa puuttuu vielä. Tavallisesti minulla on kaikki lahjat hankittuina tässä vaiheessa vuotta. Lahjojen hankkiminen on välillä tosi vaikeaa, kun en halua antaa mitään turhaa tai sellaista, jota lahjan saaja ei oikeasti tarvitse tai halua. 

Ja omat lapset ei oikeasti tarvitse (eikä edes halua) juuri mitään. Vanhin poika haluaisi tietokoneen (tuhat euroa, siinäpähän haluaa), keskimmäinen ei keksinyt yhtään lahjatoivetta. Nuorimmainen mietti pitkään, mitä hänellä ei vielä olisi, ja päätyi toivomaan serpentiiniä ja timantin. Jep, minullekin yksi, kiitos. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!