keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Joulun suunnittelua, perinteitä sekä joulumieltä












Joulunodotusaika on ihan parasta! Rakastan kaikkia pieniä ja vaivattomia juttuja, joilla voi luoda joulumieltä. 

Minulle joulumieltä tuovat lasten tonttujännitys, suklaa ja pienet kauniit yksityiskohdat. (Kuten puiset eläinkoristeet.)

Selailen joulukirjoja, poltan kynttilöitä ja nautin naapureiden jouluvaloista. Lunta en joulumieleen tarvitse, pimeät illat riittävät minulle. Ihastelen ikkunasta pihaoravia ja ostan pikkuhiljaa lahjoja. 

Joulunodotteluun kuuluu myös pipareiden leipominen moneen kertaan (perinteisesti itsenäisyyspäivän aikaan olen tehnyt piparkakkutalon, jonka saa syödä). 

Kuusen koristelen yleensä ensimmäisenä adventtisunnuntaina.

Joulun odotteluun kuuluvat myös Kauneimmat joululaulut, ihan tunnelman takia. Tänä vuonna kävimme lasten kanssa joulunavaustapahtumassa, söimme makkaraa, lettuja ja pipareita ja joimme glögiä. 

Tärkeä jouluperinne on myös joulun suunnittelu. Parasta suunnitteluaikaa on juuri joulupäivät, silloin kirjaan ylös niitä tunnelmia, joita haluan seuraavana vuonna kokea jo odotteluaikana. 

Bazarin Joulun muistilistat on kirja joulusuunnittelijoille. (Sekä kaikille niille, jotka minun laillani rakastavat listoja.)

Joulun muistilistat on yhdistetty kalenteri ja muistikirja, johon voi yksiin kansiin muistiin kaiken sen, mitä pitää muistaa.   Siitä voi katsoa menneiden joulujen muistoja ja sen avulla on helppo suunnitella seuraavia. 

Kirjassa on valmiita listoja ja reilusti tilaa kaikelle, mikä jouluun liittyy. Itse pitäisin hiukan hillitymmän värisistä kansista, mutta onneksi sisältö on oikeasti toimiva. Menen juuri täyttämään omaa kappalettani. 

(Ps. piparileimasin saatu Sebwil-nettikaupasta.)




2 kommenttia:

  1. jouluihminen ja -tunnelmoija ilmoittautuu!
    Yleensä ensimmäisenä adventtina aloitan joulun rakentelun. Nautin vähitellen rakentuvasta tunnelmasta, leipomisesta ja valmisteluista.
    Riisipuuro on kuulunut ensimmäiseen adventtiin usein. Ja joulutortut (vaikka en pidäkään niistä). Piparkakkujen leipomista pitkitän mahdollisimman pitkälle, se on jotenkin niin tunnelmallista ja ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Minä myös nautin tuosta pikkuhiljaisuudesta. Ei ole kiva rytkäyttää koko joulua kerralla. Torttujenkin suhteen ajattelen samoin kuin sinä - niitä nyt kuuluu olla, vaikken edes tykkää niistä! Hah! Ihan fiiliksen vuoksi! Pipareita meillä sen sijaan leivotaan moneen otteeseen. Tunnelmallista joulun odotusta Marika sinulle!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!