keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Joulun suunnittelua, perinteitä sekä joulumieltä












Joulunodotusaika on ihan parasta! Rakastan kaikkia pieniä ja vaivattomia juttuja, joilla voi luoda joulumieltä. 

Minulle joulumieltä tuovat lasten tonttujännitys, suklaa ja pienet kauniit yksityiskohdat. (Kuten puiset eläinkoristeet.)

Selailen joulukirjoja, poltan kynttilöitä ja nautin naapureiden jouluvaloista. Lunta en joulumieleen tarvitse, pimeät illat riittävät minulle. Ihastelen ikkunasta pihaoravia ja ostan pikkuhiljaa lahjoja. 

Joulunodotteluun kuuluu myös pipareiden leipominen moneen kertaan (perinteisesti itsenäisyyspäivän aikaan olen tehnyt piparkakkutalon, jonka saa syödä). 

Kuusen koristelen yleensä ensimmäisenä adventtisunnuntaina.

Joulun odotteluun kuuluvat myös Kauneimmat joululaulut, ihan tunnelman takia. Tänä vuonna kävimme lasten kanssa joulunavaustapahtumassa, söimme makkaraa, lettuja ja pipareita ja joimme glögiä. 

Tärkeä jouluperinne on myös joulun suunnittelu. Parasta suunnitteluaikaa on juuri joulupäivät, silloin kirjaan ylös niitä tunnelmia, joita haluan seuraavana vuonna kokea jo odotteluaikana. 

Bazarin Joulun muistilistat on kirja joulusuunnittelijoille. (Sekä kaikille niille, jotka minun laillani rakastavat listoja.)

Joulun muistilistat on yhdistetty kalenteri ja muistikirja, johon voi yksiin kansiin muistiin kaiken sen, mitä pitää muistaa.   Siitä voi katsoa menneiden joulujen muistoja ja sen avulla on helppo suunnitella seuraavia. 

Kirjassa on valmiita listoja ja reilusti tilaa kaikelle, mikä jouluun liittyy. Itse pitäisin hiukan hillitymmän värisistä kansista, mutta onneksi sisältö on oikeasti toimiva. Menen juuri täyttämään omaa kappalettani. 

(Ps. piparileimasin saatu Sebwil-nettikaupasta.)




sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kynttiläkausi





  



kynttilät saatu / Original by Elma



 

Marraskuu on ollut niin ihana! On ollut pimeitä, sateisia päiviä (kyllä, rakastan!) sekä muutama kaunis pakkasaamu. 

Kiitos naapurit, kun olette ilahdutatte minua pimeinä aamuina jouluvaloilla. Pienetkin valot valaisevat mielen kumman tehokkaasti. 

Olen ollut koko viikonlopun aivan väsynyt ja poikki (ehkä flunssa tulossa? toivottavasti ei!), ja itseäni piristääkseni laitoin kynttilöitä palamaan. Koska kynttilöitä ei kannata jättää valvomatta palamaan, on tänä syksynä tullut poltettua niitä aiempaa vähemmän (koska tässä uudessa talossa asumme kolmessa kerroksessa, enkä todellakaan kuljettele kynttilöitä mukanani). 

Kotimaiset Original by Elma soijavahakynttilät on tehty käsityönä. Ne on valmistettu mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja ilman turhia lisäaineita. Luonnonvahakynttilät palavat puhtaammin ja pidempään kuin parafiinikynttilät. 

Tuoksukynttilöiden tuoksu tulee eteerisistä öljyistä, mutta valikoimassa on tuoksuttomiakin kynttilöitä. Minun suosikkini näistä on Puhti (joka sopi nimensäkin puolesta tähän puhdittomaan viikonloppuun). 

Puhti tuoksuu piristäville appelsiinille, bergamotille sekä eukalyptukselle. Uni-tuoksukynttilän rauhoittava tuoksu tulee laventelista ja setripuusta ja Harmoniassa tuoksuvat ruusu, pelargonia ja laventeli. 

Sovitaanko, että ensi viikko on energisempi ja toimeliaampi (ellei se flunssa nyt pilaa ensi viikon olotilaa). Hommalistalla olisi vaikka mitä. Olen kuitenkin jättänyt kalenteriin tilaa myös kirjoille, teelle sille, että ennätän nauttia kynttilöistä (ilman, että niitä tarvitsee jatkuvasti olla sammuttelemassa). 

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Joulun kirjavinkit lapsille


Valitse pienelle lukijalle runoja, tietokirja tai iltasatuja ääneen luettavaksi. Seuraavista löydät sopivan lahjakirjan niin taaperolle kuin koululaisellekin. 

Jukka Itkosen kirjoittamat runot täydentyvät Matti Pikkujämsän värikkäillä kuvilla. Tukaani puussa sisältää reippaita eläinrunoja. Hauskat riimit ja sopivan lyhyet runot innostavat aloittelevaakin lukijaa lukemaan runoja. Pienemmät kuuntelevat loruja mielellään ääneen luettuna. 



Eläinten parissa jatketaan myös Wendy Huntin kirjassa Mitä eläimet tekevät kaiket päivät? josta nimen mukaisesti selviää, mitä kaikkea eläimet puuhaavat. 

Lyhyet tekstit ja kiva kuvitus takaavat sen, että vasta lukemaan oppinutkin jaksaa kirjaa lukea, ja selvittää eläinten ammatteja. Hauska ja opettavainen kirja! 



Satujen kuunteleminen on lapsista mukavaa (ja innostaa oman lukuharrastuksen syntyyn), ja tähän tarkoitukseen sopii hyvin Kanin ja siilin iltasatukirja (Paul Stewart & Chris Riddell). 

Kirjassa on neljä tarinaa, jotka ovat sopivan mittaisia ääneen luettavaksi. Tarinaa voi seurata kauniin kuvituksen mukana ja vähän harjaatunut lukija lukee sadut jo itse. 




Muumilaakson väki on kirja, jolla voi myös leikkiä! Paksut sivut ja puiset hahmot kestävät pienenkin lukijan leikit. Itse tarina on taattua muumilaatua; iloiset ja värikkäät sivut, pienille sopivat sadut ja tilaa mielikuvitukselle. 




Taitavammalle lukijalle sopii 100 asiaa historiasta, josta selviää sellaisia menneisyyden asioita, joita ei koulussa opeteta. Tämä kirja sopii aikuisillekin!


Todellisten prinsessojen kirja (Satu Erra & Johannes Erra, kuvitus Ilona Partanen) ei ole vaaleanpunaista höttöä vaan tietokirja, joka esittelee satuprinsessojen sijaan oikeita prinsessoja ja millaista heidän elämänsä on oikeasti ollut. 

Prinsessat ovat olleet vahvoja naisia, jotka ovat muuttaneet maailmaa. Todelliset prinsessat sopivat esikuviksi paljon paremmin kuin satuprinsessat, jotka eivät saa unta herne patjan alla. 

Tammi



 Timo Parvelan Maukan ja Väykän parhaat kokoaa hauskoja tarinoita eri vuodenaikojen mukaan (myös joulu on muistettu omana vuodenaikanaan!). Sadut ovat juuri sopivan mittaisia iltasaduiksi ääneen luettaviksi. 

Tammi


maanantai 19. marraskuuta 2018

Myös aikaa voi siivota







Rakastan suunnittelua. Epäloogisesti olen ollut huono suunnittelemaan menojani. Tästä syystä monet jutut jäävät menemättä ja tekemättä. 

Rakastan hitaita viikonloppuaamuja, kun ei tarvitse mennä minnekään, vaan voi lukea kirjaa ja juoda monta kuppia teetä. 

Toisaalta minua ärsyttää, jos koko päiuvä häviää jonnekin, enkä ole saanut tehtyä mitään. Ja usein ilman suunnitelmia ei tule lähdettyä minnekään. 

Olen tehnyt monta pientä muutosta arkeeni, jotta se sujuisi paremmin (ja suurelta osin se sujuukin), ja nyt on aika suunnitella menoja paremmin. 

Merkkasin kalenteriin pari joulutapahtumaa, jotka kiinnostavat minua. Nyt niihin tullenee paremmin lähdettyä. Katsoin kalenterista seuraavan pienen loman, ja nyt mietinkin, mitä silloin tekisin. Muuten en tee todennäköisesti mitään. 

Gummeruksen Ajansiivouskirja kehottaa miettimään asioita, joihin haluaa käyttää aikaa ja asioita, joihin ei halua käyttää aikaa. Ajansiivouskirja on tehtäväkirja vuodeksi, jossa aikaa varataan niille tärkeille jutuille. 

Itselläni aikaa kuluu välillä liikaa päämäärättömään nettisurffailuun sekä haahuiluun. Haahuilulla tarkoitan sitä, että tekisi mieli tehdä jotain, mutta ei tiedä mitä, eikä sitten saa tehtyä mitään, kun ei ole tehnyt suunnitelmia. 

Eiköhän tämäkin onnistu muodostumaan rutiiniksi. Ja näin saan yhden elämääni ärsyttävän asian poistettua. Kun jokin muutos on muuttunut rutiiniksi, voi tehdä seuraavan. Kun muutoksia tekee pikkuhiljaa, ne onnistuvat paremmin. 

lauantai 17. marraskuuta 2018

Bostonpulla ja kinkkupiirakka


Bostonpulla (2 kpl)

Lämmitä 5dl maitoa kädenlämpöiseksi. Liota tähän hiiva (50g). Lisää 1 muna. 
Lisää 1 rlk kardemummaa + 2 dl sokeria + ripaus suolaa. 
Lisää noin 6 dl vehnäjauhoja, vaivaa vähän aikaa. 
Lisää vielä noin 6 dl vehnäjauhoja. 
Lisää 2 dl sulatettua voita ja noin 1dl jauhoja. 
Taikina on valmis, kun se irtoaa kulhon reunoista. 

Laita lämpimään paikkaan kohoamaan, kunnes taikina on kaksinkertainen. 

Leivo pullat, ja laita voideltuu irtopohjavuokaan aika lähekkäin toisiaan.  

Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. 
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Älä paista liikaa, ruskeat pullat ovat kuivia! 




Kinkkupiirakka

pohja: 
sekoita 125g voita + 1 muna + 2,5 dl jauhoja (vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja tai mitä nyt sattuu olemaan) + 1 tl leivinjauhetta + 0,5dl vettä

Paista 225 asteessa 10 minuuttia. 

Laita täyte pohjan päälle ja paista vielä noin 20 minuuttia. 

täyte:  
100g savukinkkusuikaleita + paprikaa + juustoraastetta + 2 munaa + 2dl kermaa + suolaa + mustapippuria


torstai 15. marraskuuta 2018

Pikeeri ja piparien koristelua



Eilisen piparienleivonnan innoittamana (ig: rakastuarkeen) etsin vanhan postauksen, jossa on piparitaikinan sekä pikeerin ohje. Kuvat ovat siis neljän vuoden takaa! 

Kuvioiden täyttämiseen käytettävään pikeeriin laitetaan hiukan vähemmän sokeria ja talon kasaamiseen käytettävään taas hiukan enemmän. 

Talon kasaaminen on helpompaa sulatetulla sokerilla, mutta pikeerillä minä saan hiukan kauniimman lopputuloksen. Piparien koristelu -piparkakkutalon varsinkin- on kärsivällisten ja pikkutarkkojen ihmisten puuhaa. Ei siis minun ollenkaan! No, syötäväksi tämää on tarkoitettu.


Piparienkoristelupikeeri

½ valkuainen
2 dl tomusokeria

sitruunamehua
Vatkaa valkuaista ja tomusokeria noin kolme minuuttia. 
Lisää 5 tippaa sitruunamehua. 




tiistai 13. marraskuuta 2018

Marraskuun kirjavinkit


Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni 

Pakko-oireinen Paula menee naimisiin Didden kanssa, ja tapaa häissään Tomin. Pian he tapaavat uudestaan sattumalta, Ikeassa. Ja niin se sitten meni. (Ja Didde onkin niin ärsyttävä, että hyvä näin.)

Minun makuuni turhan lyhyet kappaleet, asiat katkeavat. Mutta sellaiselle lukijalle, joka ei oikein jaksa lukea, tai lukee mielellään lyhyissä pätkissä, tällainen sopii oikein hyvin. 

Nopeaa luettavaa. Sopii väsyneisiin iltoihin, kun aivot eivät kaipaa haasteita vaan lepoa. 



Anne B. Ragde: Elämänrakentajat

Berliininpoppelit - sarjan jatko-osa. Lue ensin sarjan aiemmat kirjat. Löydät ne täältä ja täältä


Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

Entisestä työstään irtisanottu Franz saapuu työharjoitteluun suureen tavarataloon. Luvassa on joka kuukausi vaihtuva osasto uusine töineen, mutta ennenkaikkea luvassa on tarina rakkaudesta, itsesnsätuntemisesta ja kuluttamisesta sekä työssä jaksamisesta. 

Yllätyin, sillä odotin hömppää. Vaikka tässä hömpän aineksia onkin, kirja ei ollutkaan ihan perushöttöä. 



Stephanie Garber: Valenda

Jatko-osa kirjalle Caraval (josta kirjoitin helmikuussa). Nuorille suunnattu kirja, mutta ihana! Tässä kirjassa on kuvattu tunnelmia täydellisesti. Taikamaailma on yhtä ihana kuin ensimmäisessä Harry Potterissa. 

Donatella lähtee pelaamaan Caraval-peliä Meridiaanin keisarikunnan pääkaupunkiin Valendaan. Peliin liittyy Kohtaloita, rakkautta, salaisuuksia, jännittäviä juonenkäänteitä ja taikuutta. Lue ensin Caraval, mutta varaa jo samalla kerralla tämä! Tämän luen uudelleen. 



Pekka Aittakumpu: Home Sweet home

Rajalan perhe ostaa oman talon. Kummalliset oireet paljastuvat homeeksi. Homeesta kärsii myös työ- ja perhe-elämä. Oikeuteen asti näyttöä ei riitä. Epäuskottava juonenkäänne harmittaa muuten ihan hyvässä kirjassa. Lue tämä, ja seuraava myös, mikäli silmiä kutittaa kotona. 

Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja

Tämän luin vuosi sitten (ja otin nyt mukaan, koska liittyi edelliseen kirjaan), kirjoitin tästä silloin näin: 


Jos aihe ei olisi mielenkiintoinen (mutta onnekseni ei henkilökohtaisesti koskettava), en olisi lukenut. Kirjassa oli kaikkea turhaa, aiheeseen liittymätöntä, eikä kerrontakaan ollut niin hyvää, kuin tietokirjalta tai romaanilta odotan. 



No mutta, kirja siis kertoo kodista, joka on umpihomeessa, ja sen kaikin tavoin epäonnistuvasta remontoinnista ja lopulta näistä johtuviin oikeudenkäynteihin. Kirjan lopussa on vinkkilista samaan tilanteeseen joutuneelle (tästä iso plussa). 

Onneksi kirjan kirjoittaja on ollut sen verran varoissaan, että on onnistunut selviytymään tällaisesta myllystä läpi. Ei muuten ihan kaikissa perheissä makseltasi kahden asunnon lainaa, yhtiövastiketta, juristin palkkiota ja vielä lomailtaisi viikkotolkulla ulkomailla. Millaisenhan kirjan kirjan kirjoittaisi sellainen ihminen, jonka talo ei maksa puolta miljoonaa euroa, vaan jonka kipukynnys olisi vaikka kahdessasadassa tuhannessa? Kuinka hän selviytyisi?