tiistai 27. helmikuuta 2018

Lisää energiaa ja hyvinvointia - kyllä kiitos!


Näin talvisaikaan en ole ollenkaan energinen ihminen. Pimeys ja kylmyys saavat kehoni lepotilaan. Se haluaa kääriytyä vilttiin ja se huutaa suklaataa. 

Olisi ihanaa olla aamuvirkku ja rakastaa juoksulenkkejä pakkasesta piittaamatta. Olisi ihanaa jaksaa lähteä edes kävelylenkille. (En lähtenyt tänäänkään, koska ulkona on liian kylmä.)

Tällaiseen tilanteeseen hiukan kyllästyneenä tartuin kirjaan Hyvän olon kuningatar (kirjoittanut Elisa Mattila.) Se on 30 päivän mittainen ohjelma parempaan oloon. 



Kokonaisvaltainen hyvä olo syntyy fyysisestä kunnosta, sisäisestä vahvuudesta ja ravintoon liittyvästä hyvinvoinnista. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin yhden osa-alueen laiminlyönti vaikuttaa muihin osioihin. 

Kirjassa on paljon harjoituksia, mutta sopivasti. Välillä pitäisi pysähtyä oikeasti miettimään asioita ja elämää ylipäätään. 

Jos jokin nykytilassa ei tyydytä, muutos ei tapahdu itsestään. 


Aika kuluu, eikä koskaan ole hyvä hetki aloittaa. Aseta siis tavoite, johon haluat päätyä. Tavoite ohjaa ajatuksia ja toimia, ja näin huomaamme niitä asioita, jotka edistävät tavoitteen toteutumista. Hyvä tavoite nostaa motivaatiota. Siihen liittyy ilo ja vapaus, ei pakko ja ankaruus. 

On tärkeää kyseenalaistaa ja kuunnella mitä mieltä sydän on.

Lue kirjaa päivä kerrallaan.  Jos luet enemmän, et ennätä sisäistää kaikkea ja miettiä kunnolla. Ajatukset ja pohdista ovat tärkeitä. (En ole itse vielä kirjan lopussa, mutta päätin esitellä kirjan silti.)

Onnellisuus on vastuun ottamista itsestään. Se syntyy pienistä asioista. 


Kursivoidut kohdat ovat ajatuksia kirjasta. Kustantaja WSOY


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Ympäristöystävällistä siivousta - Ecover -



Kodin siivousaineita on olemassa ihan valtavat määrät. Kaikki purkit eivät todellakaan ole tarpeellisia, sillä perussiivoukseen riittää perusaineet. 

Perussiivoukseen riittää, kun kotoa löytyy yleispuhdistusaine ja käsitiskiaine. Siivousaineita tulee helposti lorautettua liikaa, mutta oikeasti pieni annos riittää. Desinfioivat aineet ovat turhia, ei kodeissa mitään superbakteereja ole. (Ehkä tulee, jos desinfiointiaineita käyttää, bakteerit ovat sopeutuvaisia..) 



Turhia myrkkyjä kannattaa välttää, joten ympäristöystävälliset siivousaineet ovat paras vaihtoehto siivoukseen. Lopputulos näillä Ecoverin tuotteilla on aivan yhtä hyvä, kuin millä tahansa muulla siivousaineella. 

Minun suosikkini siivousainetuoksuna on sitruuna, joten Ecoverin sitruunantuoksuinen yleispuhdistusaine on suosikkini. Yleispuhdistuaine sopii kaikille koville, pyyhittäville pinnoille. 

Granaattiomenan ja limen tuoksuinen astianpesuaine on täysin biohajoava. Se sopii astioidenpesun lisäksi myös keittiön siivoukseen, sillä se poistaa rasvaa tehokkaasti. 


Tuotteet saatu / Biolindo 

Biolindon nettikaupassa on paljon ekologisia siivousaineita eri merkeiltä. 




lauantai 24. helmikuuta 2018

Helmikuun luetut (kirjavinkkejä siis)



Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

Keskitysleiriltä selvinnyt Fried kiertää kouluissa kertomassa kokemuksistaan, ettei niitä unohdettaisi. Sillä jos ne unohtuvat, ne voivat tapahtua uudestaan. Kirjassa Fried vastaa kysymyksiin, joita oppilaat ovat hänelle esittäneet. 

Vastausten ohessa holokaustin historiasta kerrotaan selkeästi ja yksinkertaisesti. Mielestäni tämä on sellainen kirja, joka kaikkien tulisi lukea. Ei väkivallalla mässäilyä, ei kammottavia yksityiskohtia. Lue! 


Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa


Tämä kirja meinasi jäädä kesken, koska alku ei tempaissut minua mukaansa. Onneksi sinnittelin, kirja parani loppua kohden. Kirjassa saksan armeijan erikoissotilas päätyy orvon juutalaistytön seuraan. Kummallinen pari päätyy maatilalle, jossa siviilit sinnittelevät. Juuri tämä maatila tekee kirjasta mielenkiintoisen; olen selvästi lukenut liian vähän siitä, millaista siviilien elämä toisen maailmansodan aikana oli. 




Stephanie Garber: Caraval 

Rakastuin tähän kirjaan! En niinkään juoneen, vaan kuvauksiin. Rakastan Harry Potterin taikamaailmaa, ja tässäkin kirjassa on ihana taikamaailma. Kirjailija osaa viedä lukijan mukanaan juuri siten, että en pysty odottamaan jatko-osaa! 

Scarlett on odottanut koko ikänsä, että pääsee mukaan peliin, Caravaliin. Nyt, lpulta kun on myöhäistä, hän saakin sinne kutsun. Pelin voittaja saa palkinnoksen yhden toivomuksen. Ja on kirjassa toki rakkaustarinakin jännittävän juonen lisäksi. 



Markku Toimela & Kaj Aalto: Salakahvilla Pohjois-Koreassa

Luen innolla kaikki löytämäni Pohjois-Korea-kirjat, mutta tämä oli pettymys. Päähenkilö on kyllä käynyt Pohjois-Koreassa useinkin, ja matkoista kerrotaan mielenkiintoisia juttuja. Mutta kirjassa on turhaa (=tylsää) tietoa Toimelan hengellisestä kasvusta, perhetaustasta, lukihäiriöstä ja toiminnasta helluntaiseurakunnassa. En kiinnostunut näistä elämäkerrallisista osioista lainkaan, vaan olisin halunnut tietää lisää hänen matkoistaan Mongoliaan tai Banglandeshiin. 



Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

Tarinat kulkevat toistensa lomitse, asiat eivät tapahdu oikeassa järjestyksessä. Henkilöt sekoittuvat toisiinsa, unohtaminen ja muistaminen muuttavat tarinaa, unet sekoittuvat toisiinsa. Julia lähtee retkelle vanhempiensa kanssa, Jan eksyy Lapin erämaahan. Myös lukija eksyy kirjaa lukiessa, harhailee tarinoiden seassa ihmetellen, mitä kirjassa oikein tapahtuu. Ja juuri tästä syystä kirja on hyvä. 


Kalle Lähde: Loppuluisu


Kuinka ihminen pystyykään itseään huijamaan! Tai ainakin alkoholisti. Minulla tosin tuli huono olo jo ensimmäisillä sivuilla. Ällöttävä, humoristinen, (inho)realistinen ja hyvin kirjoitettu. Lue, lue! 


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Irti sokerista?


Minä en oikeastaan eineksiä syö muutoin kuin töissä, siellä kun ei ole vaihtoehtoa. Oma ruokailuni on esimerkkiruokailu muille. Kotona ruuassa ei juurikaan lisäaineita ole. Mutta.

Oma paheeni on sokeri. Sokeri, tuo kaikista epäterveellisyyksistä epäterveellisin. Siihen jää koukkuun ihan samoin kuin alkoholiin tai huumeisiin. 

Koska olen sitä mieltä melkein asiassa kuin asiassa, että kohtuus kaikessa, niin en sokerin syöntiäkään aio totaalisesti lopettaa. Mutta vähentää voisin kyllä.  


Sokeri on vaarallista, koska se lisää diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä, lihottaa, aiheuttaa maksan rasvoittumista. Se nostaa kolesterolia ja tekee nuutuneen olon. Ainakin minulla tulee huono olo sokerista, usein seuraavaksi päiväksikin.

Kun olin lapsi, mummuni varoitteli aina karkkia syödessäni, että "älä syö paljoa, ettei tule huonous". En yhtään tajunnut, miten karkista tulisi muka huono olo. Kyllä nyt tajuan. Ennen minulla ei koskaan tullut pahaa oloa herkuista, nyt tulee jo pienestäkin määrästä. 



Karkit, suklaan tai leivokset voisi korvata jollain terveellisellä. Ainakin joka paikassa näin aina sanotaan. Mutta mikä avuksi, kun en kerta kaikkiaan ole löytänyt mitään sellaista vaihtoehtoa, joka olisi hyvää ja terveellistä? 

En pidä hedelmistä. En pidä marjoista. En pidä pähkinöistä (ilman suolaa). Haluaisin pitää, mutta kun en pidä. 

Liian usein yksi rivillinen suklaata vaihtuu puolikkaaksi levyksi. Käykö sinulle näin, vai oletko löytänyt jonkun terveellisen herkun? 

maanantai 19. helmikuuta 2018

Boho - luonnonkosmetiikkaa Ruohonjuuresta




Luonnonmukaiset meikit ovat vieneet minut ihan kokonaan. Kun löytyy tuote, jossa on hinta ja laatu kohdallaan ja lisäksi se on ekologisesti parempi vaihtoehto, en näe mitään syytä ostaa muunlaista kosmetiikkaa. 

Nyt kokeilin Boho-sarjan meikkejä, jotka on ensinnäkin pakattu pahvirasioihin. (Ihan mahtavaa, miksi suurin osa meikeistä on muovirasioissa? Pohdin tätä muoviongelmaa muuten pari päivää sitten.) 

Boho-sarjan kaikki tuotteet ovat luonnonmukaisia ja niissä on paljon luomulaatuisia ainesosia. 

Kaikki kokeilemani tuotteet maksavat alle kaksikymppiä tai alle kympin. Boho-tuotteilla saa luotua luonnollisen meikin nopeasti. 

Näissä kuvissa koko meikki ripsiväriä lukuunottamatta on tehty Bohon tuotteilla, sävyt löytyvät seuraavan kuvan alta. 

Onko tämä sinulle tuttu sarja? 



kulmakynä brun

luomiväri vanille

luomivärisivellin

rajauskynä opaline (sopii sekä huulille että silmille)

huulipuna rose anglais

mineraalimeikki beige

poskipuna corail




Tuotteet saatu testattavaksi Ruohonjuuresta




lauantai 17. helmikuuta 2018

Koko koti järjestykseen - uudet videot

Koko koti järjestykseen - projekti etenee koko ajan. Uusia videoita tulee tasaiseen tahtiin, seuraava ilmestyy huomenna. Kokosin tähän uusimmat vlogit: 





Seuraavasta linkistä löydät 10 aiempaa järjestelyvideota: 




Sain toiveen, että kertoisin kodin papereiden järjestelystä, ja lupaan kuvat asiitä videon heti, kun saan flunssan myötä kadonneen ääneni takaisin. Olisiko toiveita jonkin muun asian järjestelystä? 

Youtubesta minut löytää nimellä Laura Rakastu arkeen

torstai 15. helmikuuta 2018

Miksi kaikki on pakattu muoviin? Haluan vähentää muovinkäyttöä!

Tämän me jo tiedämme: maailma hukkuu muoviin. Kerään muovin ja vien sen kierrätysastiaan. Tämä ei kuitenkaan riitä. Muovin ostamista pitäisi välttää, ettei sitä tarvitsisi tuottaa enempää. 

Mutta tämä on ihan älyttömän vaikeaa! Muovia puskee sisään ovista ja ikkunoista. Se lisääntyy roskakaapissa, jos sen jättää valvomatta. 

Kävin kaupassa, ostin sellaiset perusjutut mitkä nyt ostan aina. Ensimmäisessä kuvassa on ne tuotteet, joita ei ole pakattu muoviin. 


Kananmunat, sokerin, kaurahiutaleet ja maidon saa ilman muovia. (Tai itseasiassa en tiedä maitopurkin tarkkaa materiaalia, mutta ainakin sen saa viedä kartonkikeräykseen.) Yhden lapsen toivomat irtokarkit sai pakattua myös paperipussiin. 

Mutta kaikki loput ruuat on pakattu muoviin. Joitakin seuraavista tuotteista olisi saanut ilman muoviakin, mutta selitänpä, miksen ostanut muovitonta vaihtoehtoa. 


Yllä olevista olisin voinut ostaa omenat ilman muovipussia. Itseasiassa olisin halunnut ostaa kestopusseja, mutta en löytänyt niitä kaupasta. Minulla ei nyt todellakaan ole aikaa lähteä kangaskaupasta ostamaan kangasta ja ruveta ompelemaan pusseja itse. 

Biopusseja en osta, koska ne eivät kompostoidu kotikompostissa (jota en osaa kovin hyvin hoitaa, tiedän.) Käytän nämä pikkupussit esimerkiksi metallijätteen keräyspusseina, ja biopussit eivät oikein kestä kosteutta, joka säilyketölkkeihin jää huuhtaisun jälkeen. 

Kukkakaalia ja kurkkua ei ollut tarjolla ilman muovikäärettä.  Jos olisin oikein rikas, voisin kuvitella ostavani leikkeleet lihatiskiltä, mutta tässä palkkatilanteessa en niin tee. 

Toisekseen, täällä on lihatiski vain yhdessä kaupassa - siinä, missä kaikki muukin ruoka maksaa eniten, ja jossa en näin ollen juurikaan käy. 


Tavallisen, punaisen paprikan olisi saanut ilman muovia. Mutta, koska maku on minulle erittäin tärkeä kriteeri, haluan ostaa näitä suippoja paprikoita. Välillä haluan vihreän tai keltaisen paprikan. Nekin ovat muovissa. 

Maun takia ostan myös suklaani, joka sekin on muovikääreessä. Tämä nyt on suosikkini juuri nyt, enkä tiedä, mihin sen voisin vaihtaa. Sama juttu hapankorppujen kanssa, niitäkään ei saa ilman muovia, enkä takuulla lopeta näiden syömistä. 

(En ole koskaan tajunnut sitä, että jotkut rusinat kävisivät herkuiksi. Inhoan rusinoita.)

Yksi lapsista halusi tiettyjä karkkeja karkkipäiväksi, ja ne olivat tietysti muovipussissa. Ruisleipää saisi paperipussissakin, tosin jälleen hinta tulee esteeksi. 

Myös aika on minulle erittäin tärkeää. En pidä ruokakaupassa käymisestä lainkaan, joten en todellakaan aio käyttää aikaani siihen, että lähtisin hakemaan eri tuotteita eri kaupoista. 

En minä halua tätä muovia ostaa, mutta toisaalta en ole valmis tinkimään ajastani tai ruuan mausta muovia vähentääkseni. 

Niin että mitä ihmettä tässä voi tehdä, jotta muovin ostamista voisi vähentää?

maanantai 12. helmikuuta 2018

Eläinkunta postikortit - ilahduta kortilla!

Vielä tänään ennätät viedä ystävänpäiväkortit postiin (tai ehtii ne viedä myöhemminkin, mutta silloin tulevat perille vasta ystävänpäivän jälkeen - mutta haitanneeko tuo?). 

Minusta on ihanaa lähettää kortteja. Varmasti voisin lähettää niitä enemmänkin, mutta koitan muistaa tärkeimmät juhlat vähintään. (Ja pahoittelut niille, joiden tärkeimmät juhlat olen unohtanut!)




Nemon hauskat Eläinkunta-kortit perustuvat kirjaan Eläinten sukupuu, joka meillä itseasiassa on. (Kirja ilmestyy ensi syksynä uusintapainoksena nimellä Eläinkunta.)

Päätin vuoden alussa, että koitan ilahduttaa mahdollisimman paljon muita. Kortin lähettäminen on pieni juttu. Se on kuitenkin paljon henkilökohtaisempi kuin kännykällä lähetetty viesti. 

Tässä kuussa en ole vielä ostanut yhtään lahjaa, mutta muutaman kortin sain postiin. Ja ystävänpäivänä tänne blogiin tulee pieni arvonta blogini lukijoille, koska haluan ilahduttaa teitäkin! 

Lähetitkö ystävänpäiväkortteja? 






lauantai 10. helmikuuta 2018

Luonnonkosmetiikkatuotteet ihon puhdistukseen - Joik

Sain kokeiltavakseni Joik- sarjan tuotteita Hyvinvoinnin tavaratalosta. Joik on Viron vanhin luonnonkosmetiikkasarja. 



Kurkku & vesikrassi puhdistusvaahto on aivan ihana tuote! Tähän ihastuin heti! Miedon ja miellyttävän tuoksun omaava puhdistusvaahto on iholle hellävarainen. 

Kasvipohjainen puhdistusvaaht sisältää kurkun ja vesikrassin uutteita sekä aloe veran mehua. 

Virkistävässä kasvovedessä on tyrniöljyä, ja kasvovesi onkin hauskasti kahdessa kerroksessa. Kasvovesi jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi, ja minun talvella erittäinkin kuivalle iholleni tämä tuote sopi erinomaisesti. 

Alkoholia kasvovedessä ei ole. Piparminttu ja greippiöljy tekevät kasvovedestä kivan piristävän. 



Kosteuttava ruusunmarja päivävoide on on ohutta ja levittyy kasvoille hyvin, mutta onkin yllättäen aika täyteläinen, joten olenkin käyttänyt sitä iltaisin. Se sisältää ruusunmarjan siemenöljyä sekä 

Pakkakset ovat niin kivan näköiset, että ne ovat saaneet jäädä pöydälle. Täältä löydät kaikki Joik-tuotteet Hyvinvoinnin tavaratalosta. 


tiistai 6. helmikuuta 2018

5 vinkkiä, joilla saat säästettyä suuria summia ruokalaskussa

Näin vuoden alussa minulla iskee aina säästövimma. Kulutan jouluun aina suuren summan rahaa (niin ruokiin kuin lahjoihinkin), joten vuoden alussa aloitan aina säästökuurin. 

Kokosin tähän kuusi helposti toteutettavaa vinkkiä, joilla olen saanut parsittua talouteni taas kasaan. Säästöt kertyvät pienistä puroista, eli vaikka yksittäinen valinta saattaa tuntua merkityksettömältä, ei se sitä loppujen lopuksi ole. Näillä vinkeillä voi säästää suuria summia. 



- Syömme ruokaa pakastimesta ja kaapeista. Niihin kertyy yllättävästi sellaista, mikä helposti jä käyttämättä. 

- Teemme ruuan suurimmaksi osaksi itse. 

- Syömme myös jämät. Viikonloppuna tein perunamuusin lopusta perunarieskaa ja pakastan pienetkin annokset. 

- Teen budjetin jokaiselle kuukaudelle. Myös ruokaan menevä raha on päätetty, ja sitä summaa ei ylitetä. 

- Suunnittelen ruokalistan viikoksi eteenpäin, ja ostan kaiken mahdollisen kerralla. Haen viikon aikana enintään maitoa lähikaupasta. (Näin vältyn heräteostoksilta.) Näitä ruokalistoja (+ohjeita) löydät seuraavista linkeistä: 





Mitä vielä? Lisää vinkkisi tähän! 

Lue lisää: 


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Runebergin tortut, laskiaispullat ja aurajuustosydämet - Leivonnaiset helmikuun juhliin



Helmikuun juhlien leivontaohjeet tässä, olkaapa hyvät! 

Mikä näistä juhlista on sinun suosikkisi: laskiainen, Runebergin päivä vai ystävänpäivä? 


Laskiaispullat (24 isoa pullaa)

Lämmitä 5 dl maitoa kädenlämpöiseksi. 
Murustele maitoon 1 hiiva (50g). Lisää 1 kananmuna. 
Lisää 1 rlk kardemummaa ja ripaus suolaa sekä 2 dl sokeria. Sekoita. 

Lisää 6 dl vehnäjauhoja, vaivaa vähän aikaa. 
Lisää vielä 6 dl vehnäjauhoja. 
Lisää 2 dl sulatettua voita ja noin 1 dl jauhoja. 
Sekoita sen verran, että taikina irtoaa kulhon reunoista. 

Kohota taikinaa liinan alla puoli tuntia. 
Leivo pulliksi. 
Kohota pullia vielä 50 asteisessa uunissa 15 minuutin ajan. 

Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. 

Paista 200 asteessa viisitoista minuuttia. 

Laita pullien väliin hilloa, mantelimassaa tai nutellaa sekä kermavaahtoa. 




Runebergin tortut
8 kpl

Vatkaa 150g voita ja 1½dl sokeria vaahdoksi. 
Lisää 2 munaa. 
Lisää 1½dl vehnäjauhoja + 1dl mantelijauhoa + 1tl leivinjauhetta + 1dl murskattua piparkakkua (tai korppujauhoja) + 2 rlk fariinisokeria. 

Paista 200 asteessa 10 minuuttia. 

Päälle vadelmahilloa ja vesi-tomusokerikuorrutetta



Aurajuustosydänten ohje on hiukan monimutkaisempi, mutta lopputulos on mahtava! 

16 kpl Aurajuustosydämiä

Pohja
Sekoita 100 g margariinia + 2 dl vehnäjauhoja + 1 dl juustoraastetta.
Lisää 1 muna. 
Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa. 

Valmista sillä välin tuulihattutaikina. 

Tuulihattutaikina
Kiehauta 1 dl vettä + 50 g aurajuustoa + 50 g margariinia. 
Lisää 3/4 dl vehnäjauhoja puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita kunnes taikina irtoaa reunoista. 
Kumoa taikina kulhoon ja anna jäähtyä. 

Leivo sillävälin pohjasta sydämiä. Kauli pohja levyksi ja ota sydänmuotilla kuvioita. Laita leivinpaperin päälle pellille. Pursota tuulihattumassasta reunus sydämiin. 

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 

Laita sydänten päälle tuorejuustoa (tuorejuusto + aurajuusto) sekä päärynäviipaleita.