keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Epätäydelliset vanhemmat - kuulunko heihin?

Luin kirjan Kuppi nurin - kirja epätäydellisille vanhemmille. Tarkemman arvion saat siitä tammikuun lopussa, kun kirjoitan lukemistani kirjoista. Mutta se laittoi ajattelemaan, millainen vanhempi minä olen. 

Vuosi sitten kirjoitin, että kuumeinen lapsi lämmittää mukavasti yöllä vieressä. Niin. Vuoden äiti materiaalia, tiedän. 

(Tämän postauksen kuvat ovat kovin huonolaatuisia, tiedän. Ei vaan nyt ole parempia saatavilla vuosien 2004-2013 väliltä.)


No, minusta tuli äiti 21 vuoden kypsässä iässä. En tuntenut olevani nuori äiti, mutta kyllähän näin jälkeenpäin tunnustan sellainen olleeni. Toisen ja kolmannen kerran ikää en muista, ne minun täytyy laskea. (Mikäli laskin oikein, olin 25 ja 28.)

Ensimmäinen raskaus oli helppo. Oksensin kerran (enintään kahdesti), ja pari kertaa minua myös närästi. Myös ensimmäinen synnytys oli helppo. Sain epiduraalin, ja sen jälkeen minua vain nauratti. 

Olen kyllä sitten toisessa ja kolmannessa raskaudessa saanut nauttia raskauspahoinvoinnista (9 viikkoa, parhaillaan yli kolmekymmentä oksennuskertaa päivässä) ja synnytyksestä ilman kivunlievitystä (en muuten synnytä enää ikinä koskaan.) Niin että olen saanut oman osani. 

En ollut koskaan hoitanut vauvaa ennen omaani, sylissä kuitenkin olin pitänyt tätini vauvaa kerran. Kertaakaan en kuitenkaan ollut epävarma. Vauvani oli helppo. Hän nukkui viisi tuntia päiväunia, ja minä sain opiskella. Hän ei itkenyt ja oli muutenkin, no, helppo. Sanoin jo silloin, että helppouden määrä on vakio. Toiset ovat vauvana helppoa, toiset isompana. Olin oikeassa. 


Itseasiassa jokainen lapseni on ollut vauvana helppo. Kerran olen joutunut valvomaan yöllä, kun yksi lapsistani sairastui oksennustautiin kesken yön. Muuten olen saanut syömisiä lukuunottamatta nukkua. 

Eli en voi mitenkään samaistua niihin vanhempiin, jotka ovat olleet väsyneitä. Olen varma, että tämäkin on vakio, ja saan valvoa poikieni takia, kunhan he rupeavat kulkemaan kaupungilla. Tulen saamaan osani, voit olla varma. 


Kun lapseni olivat pieniä, olin hyvä vanhempi. Tein kaikki ruuat itse. (Koska meillä ei ollut rahaa ostaa valmisruokia, mutta myös siksi, että se oli minusta hauskaa.) Jaksoin leikkiä ja pelata lasteni kanssa joka päivä. No, ulkoilussa olen ollut huono aina. Inhoan ja inhosin hiekkalaatikolla tai leikkipuistossa istumista.

Nykyisin olen paljon laiskempi. Pelaamme kyllä kimbleä ja kyselen koululaisten läksyt, teen ruuankin vielä itse. Toki suuri osa ajastani menee töissä, mutta laiskempi olen silti. 

Minusta on myös mukavaa, kun pojat ovat jo niin isoja, että osaavat tehdä viikonloppunakin itselleen aamupalan ja minä saan nukkua myöhään. Elämä alkaa olla jo todella helppoa, sillä kohta nuorimmainenkin menee kouluun, ja silloin voin jättää koko porukan kotiin ja käydä yksin lenkillä. Aika luksusta! 


Näin jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä, kuinka selvisimme taloudellisesti ensimmäisen lapsen kanssa. Meillä ei oikeasti ollut yhtään rahaa. Ensimmäinen lapseni ei saanut varmaan yhtäkään normaalihintaista vaatetta muuten kuin lahjaksi. Käytettyjä vaatteita tai tavaroita emme saaneet ainuttakaan. 

Tästä opinkin, että vauva ei tarvitse juuri mitään. Ei ihmeellisiä rattaita tai mitään härpäkkeitä. Ei hoitopöytää eikä mitään, mikä maksaa yli kaksikymmentä euroa. (No, auton turvaistuimen ehkä.)

Jos saimme jotain lahjaksi, olin niin onnellinen. Ajatella, nyt säästyi kymmenen euroa johonkin muuhun! Kymmenellä eurolla saa vaikka mitä! 

Kummasti toisen kanssa tuli ostettua söpöjä vaatteita, kun tilille napsahti paremmin rahaa. Kolmannelle taas ei tarvinnut ostaa mitään, kun kaikki oli tallessa toiselta. 

Mutta olenko minä epätäydellinen äiti? Varmasti olen. Ja se ei haittaa minua yhtään! 

Joskus huudan, joskus en jaksa, joskus haluan olla yksin. Joskus unohdan esikoululaisen kumikengät kotiin, ja isoveli joutuu viemään ne päiväkotiin. 

Tämä ei haittaa. Olen tavallinen, ihan hyvä, keskiverto äiti. Uskon, että se riittää. Tavallinen riittää. Ei tarvitse olla täydellinen. Millainen vanhempi sinä olet? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!