perjantai 17. marraskuuta 2017

Marraskuussa luettua (hyviä kirjavinkkejä!)


Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys

Kirjan idea ja nimi pohjautuvat Marie Kondon marittamiseen ja iloa säkenöivään järjestykseen. Näistä asioista Ahjoniemikin kirjoittaa. (Tosin ilman tavaroiden silittelyä, ja hyvä niin.) 

Kirjassa neuvotaan säilyttämään vain sen verran tavaroita, mistä jaksaa huolehtia. Tähän määrään pääsemiseksi kirja opastaa lukijaansa. Joistakin ohjeista olen eri mieltä (kuten siitä, että hammastahnaa pitäisi säilyttää vaatekaapissa), mutta suurimmaksi osaksi kirja on hyvä. 

Ei mitään uutta, mutta kiva, lyhyt ja helppolukuinen kirja sille, kenen koti kaipaa raivausta ja järjestystä. 



Diana Gabaldon: Kokemattomat

Matkantekijät- sarja on hyvä, ja suosittelen sitä luettavaksi, mutta nämä muut Gabaldonin kirjat ovat kyllä tylsiä. Näissä on kertomuksia Matkantekijät- sarjan sivuhenkilöistä, ja ne ovat, no - tylsiä. Toivoisin, että Gabaldon keskittyisi nyt varsinaisen sarjan kirjoittamiseen, edellisestä kirjasta on jo ärsyttävän pitkä aika. Haluan tietää, miten varsinainen tarina jatkuu! 



Helen Fielding: Bridget Jones Vauvapäiväkirja

Tästä kirjasta selviää, kuinka Bridget Jones päätyi raskaaksi ja sai vauvan (kirjan alku ja loppu). Kaikki välissä tapahtuva on juuri sellaista, mitä hyvältä chick lit - kirjalta voi odottaakin. Paras Bridget Jones - kirja. 

Lue, jos yhtään pidät hömpästä. 




Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja


Jos aihe ei olisi mielenkiintoinen (mutta onnekseni ei henkilökohtaisesti koskettava), en olisi lukenut. Kirjassa oli kaikkea turhaa, aiheeseen liittymätöntä, eikä kerontakaan ollut niin hyvää, kuin tietokirjalta tai romaanilta odotan. 

No mutta, kirja siis kertoo kodista, joka on umpihomeessa, ja sen kaikin tavoin epäonnistuvasta remontoinnista ja lopulta näistä johtuviin oikeudenkäynteihin. Kirjan lopussa on vinkkilista samaan tilanteeseen joutuneelle (tästä iso plussa). 

Onneksi kirjan kirjoittaja on ollut sen verran varoissaan, että on onnistunut selviytymään tällaisesta myllystä läpi. Ei muuten ihan kaikissa perheissä makseltasi kahden asunnon lainaa, yhtiövastiketta, juristin palkkiota ja vielä lomailtaisi viikkotolkulla ulkomailla. Millaisenhan kirjan kirjan kirjoittaisi sellainen ihminen, jonka talo ei maksa puolta miljoonaa euroa, vaan jonka kipukynnys olisi vaikka kahdessasadassa tuhannessa? Kuinka hän selviytyisi?





Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään


Kerttu masentuu, ja kirjassa seurataan hänen mielenliikkeitään. Mistä masennut johtuu, miltä se tuntuu, miten siitä pääsee eroon? Miltä masentuneen perheestä tuntuu? 

Kuvitteellinen kirja siitä, miltä monesta oikeasti tuntuu. 



Ja lopuksi, kuukauden parhaat kirjat: 

Miika Nousiainen: Juurihoito

En odottanut kirjalta paljoa, sillä sitä on etukäteen hehkutettu niin paljon. Yleensä olen silloin joutunut pettymään (kuten Kätilö-kirjan kanssa, josta en pitänyt lainkaan, ja jätin sen kesken). Mutta tämä on hyvä! 

Kirjassa on ihanan outoja henkilöitä, ihan parasta huumoria ja oikeasti hyviä oivalluksia. Tapahtumat ovat todella epätodellisia, mutta sen antaa anteeksi, koska kirjaa on niin mukavaa lukea. 

Kirjan pähenkilö tapaa hammaslääkärissä veljensä, jonka kanssa he alkavat tutkia sukuaan tarkemmin. Hammaslääkäri onkin suosikkihahmoni. (Kiitos muuten kaikki hammaslääkärini! Minulla ei ole teistä mitään pahaa sanottavaa.)


*

Antto Terras: Pilkkuun asti - baarimestarin muistelmat

Terras kirjoittaa juuri niin raflaavasti, kuin aiheesta lähiöbaari täytyykin kirjoittaa. Lue myös Stockmann yard - myymäläetsivät muistelmat. 

Ihmiset ovat kummallisia, ja maailmassa tapahtuu omituisia asioita. Tämä kirja on sinulle, joka olet lähiökapakassa käynyt ja erityisesti, jos olet sellaisessa työskennellyt. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!