torstai 9. marraskuuta 2017

Koko koti järjestykseen - Vaatehuone

Vaatehuoneessa säilytetään usein paljon ja kaikenlaista. Niin meilläkin. 

Ylimmällä hyllyllä säilytän lasten pieniä vaatteita. Siellä ne ovat laatikoissa, joihin on merkitty, minkä kokoisia vaatteita missäkin laatikossa on. Kun jompikumpi nuoremmista lapsista tarvitsee uutta vaatetta, katson ensin, löytyykö niitä ylähyllyltä. Kierrätys lapselta toiselle toimii. (Toki joskus on kiva saada uusiakin vaatteita, ei aina ole mukava kulkea toisten vanhoissa.) 

Vaatehuoneesta löytyy myös kahden lapsen lakanat sekä varalakanat (joita siis vieraat voivat käyttää). Muiden lakanat ovat niissä huoneissa, missä he nukkuvat. 

Toki vaatehuoneessa on myös vaatteita, niitäkin kahden lapsen vaaevaraston verran. Toinen lapsi asustaa vaatehuoneen viereisessä huoneessa ja toinen yläkerrassa, jossa ei ole vaatekaappeja (ja jonne mennään vaatehuoneen vierestä). 

Lisäksi vaatehuoneessa on leluja ja lautapelejä. Nämä kävimme nyt lasten kanssa läpi, ja he itse päättivät, mitkä joutavat eteenpäin ja millä vielä leikitään tai pelataan. Voin kertoa, että ihan mahdoton määrä leluja lähti eteenpäin! Niitä olen nyt myynyt pikkuhiljaa. Melkoinen homma. 

Oletko sinä innostunut raivaamaan kaappeja, vai onko ne olleet aina järjestyksessä? 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!