maanantai 20. marraskuuta 2017

Helppoa ja hauskaa arkartelua vanukaspurkeista




Kuten tiedätte, minä askartelen helppoja ja nopeita juttuja. En ole luonteeltani pipertäjä. Ja lasten kanssa kun askartelee, ohjeet saavatkin olla helppoja. 

Nyt askartelumateriaalina toimivat Paula - vanukaspurkit. Koska ne ovat läpinäkyviä, täytyy tätä ominaisuutta käyttää toki hyödyksi. 

Vanukaspurkeista saa tehtyä kivan talvisen iglun tai jäälyhdyn. Purkki sopii toki lumiukolle hatuksikin. 

Yläasteikäisenkin saa mukaan askarteluun, kun aluksi täytyy syödä vanukkaita. Keskimmäinen ja pienimmäinen olivat askartelusta innoissaan valmiiksi, he kun mielikuvitustaan käyttävät vastaaviin juttuihin muutenkin. 

Paula-vanukkaat ovat säilöntäaineettomia, ja ne on valmistettu suurimmaksi osaksi tuoreesta täysmaidosta. Tässä askartelussa on käytetty minipikareita, joiden annoskoko on vain 50 g, sekä isompia 125 g vanukkaita (ja sellaisessa on vähemmän sokeria kuin 200 g hedelmäjugurtissa). 



Ohjeet Igluun ja jäälyhtyyn

*

Syö vanukkaat ja pese purkit. 

Kasaa iglu niin, että isommat purkit tulevat alle ja pienemmät päälle. Jäälyhdyn saa tehtyä pienistäkin purkeista. 

Iglun ja lyhdy sisälle voi laittaa ledtuikun tai valonauhan antamaan valoa. 

Mikäli iglusta tai lyhdystä haluaa tosi kestävän, voi vanukaspurkit liimata yhteen askarteluliimalla. 


Ohje Lumiukkoon

Tähän tarvitset 2 massapalloa ja grillitikun vanukaspurkkien lisäksi. 

Laita toisen massapallon sisään grillitikku, ja työnnä toinen massapallo tikkuun kiinni. Nuorimmainen, tai se, kuka osaa, saa piirtää lumiukolle silmät ja suun sekä napit. 

Vanukaspurkin reunoihin laitetaan vähän liimaa, ja purkki kiinnitetään lumiukolle hatuksi. Jos kotoa löytyy nauhanpätkä, siitä voi solmia kaulaliinan. 

Lumiukko pysyy pystyssä, kun isojen vanukaspurkkien suojakäärekartongista leikkaa palan, jonka päälle lumiukon liimaa seisaalleen. 


Talvimaisemaan voi ripotella pumpulista lunta. 







Yhteistyössä Perheblogit ja Dr. Oetker



2 kommenttia:

  1. Hauskoja askarteluja! Käteviä nuo vanukaspurkit:) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!