maanantai 23. lokakuuta 2017

4 X joulun kirjavinkki lapsille

Minusta on ihanaa antaa lahjoja. Ja koska jouluun on niin vähän aikaa, joululahjoja kannattaa alkaa hankkimaan (ellei ole jo aloittanut). Tässä muutama vinkki lapsille ja nuorille. 





Ihana, perinteinen ja suloinen Riikka Jäntin Pikku hiiren joulu sopii perheen pienimmille. Kuvitus on rauhallinen ja tunnelma jouluinen. Kirjassa odotellaan joulua ja valmistellaan sitä. Kirja on sopivan mittainen ääneen luettavaksi. 

(Kustantaja Tammi)


Uusin Risto Räppääjä on mitä parhain alaluokkalaisille. Kirjassa on mukava värikuvitus, ja tarina on yhtä hauska kuin aiemmissakin kirjoissa. Tämä valinta ei voi mennä hutiin. 

Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Sinikka Nopola & Tiina Nopola) on jännitystä, seikkailua, taidetta, huumoria ja hullunkurisia tapahtumia. Kirja sopii yhtä hyvin tytöille kuin pojillekin, siitäkin plussaa. 

(Kustantaja Tammi)


Myös perheen nuorisoa kannattaa muistaa kirjalahjalla. Chris Weitzin kirjassa on juuri nyt kirjoissa muotia oleva aihe, tulevaisuus. Maailmassa on jäljellä vain nuoria (lasten ja aikuisten kuoltua epidemiaan), ja selviytyjät ovat kerääntyneet heimoihin. 

Päähenkilöt asuvat New Yorkissa, jossa ovat voimassa viidakon lait. Lääkkeet ja ruoka ovat lopussa, ulkona riehuvat raivopäiset hullut. Lääke tappavaan tautiin puuttuu. 

Jännittävä kirja, pinnalla oleva aihe.. Aion lukea tämän itse ennen pakettiin käärimistä! 

(Kustantaja Otava)


Holokausti on aihe, joka nuoria usein kiinnostaa. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta suuri osa kirjoista on todella raakoja. Poika raidallisessa pyjamassa on yhtä kammottava kuin elämäkerratkin, mutta tästä on hyvä aloittaa. 

Kirjassa toinen on aidan sisäpuolella, toinen ulkopuolella, ja silti he ystävystyvät. Toisella on raidallinen pyjama ja isä hukassa. Toisella ei ole ystävää.

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa sopii aikuisellekin. Surullinen, koskettava, mieleen jäävä, näillä sanoilla kuvailisin kirjaa. 

(Kustantaja Bazar)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!